Takaisin

Sisäministeriön hallinnonalalla toiminnan lainmukaisuutta seurataan jatkuvasti

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 10.7.2018 9.55
Uutinen
Kuva: Jukka Rapo / Keksi

Sisäministeriön ja sen hallinnonalan toiminnan lainmukaisuutta seurataan joka vuosi. Sisäministeriön hallinnonalan laillisuusvalvonta on ohjeistettu, organisoitu ja siitä raportoidaan hallinnonalan luonteesta johtuen tarkemmin ja kattavammin kuin muissa ministeriöissä. Sisäministeriön ja sen hallinnonalan laillisuusvalvontakertomuksessa vuodelta 2017 tarkastellaan laillisuusvalvonnan kehitystä koko hallinnonalalla.

Sisäministeriön hallinnonalalla raportoidaan vuosittain tarkastustoiminnasta, hallintokanteluista, rikosasioista, virkamiesoikeudellisista asioista, vahingonkorvauksista, henkilötietojen käsittelyn valvonnasta, kansalaispalautteesta sekä virastojen omista laillisuusvalvonta-aloitteista. Näitä asioita tuleekin joka vuosi käsittelyyn lähes kaikissa hallinnonalan virastoissa.

Määrällisesti eniten kanteluita ja rikosasioita tulee vuosittain poliisin toiminnasta, mitä selittää poliisin asiakaskontaktien suuri määrä. Poliisia ja Rajavartiolaitosta koskevissa kanteluissa ja rikosasioissa ei ole tapahtunut selkeää muutosta viime vuosina.

Vuodesta 2015 Maahanmuuttovirastoa (Migri) koskevien kanteluiden määrä on noussut. Vuonna 2017 Migristä tehtiin 24 kantelua, jotka koskivat pääosin turvapaikanhakijoiden vastaanottotoimintaa, oleskelulupien käsittelyaikoja ja palvelupisteiden toimintaa. Hätäkeskuslaitoksessa kanteluiden määrä on viime vuosina selkeästi laskenut.

Vahingonkorvausvaatimuksia kohdistetaan sisäministeriön hallinnonalalla lähinnä poliisin ja Rajavartiolaitoksen toimintaan. Maahanmuuttovirastolla ja Hätäkeskuslaitoksella on ollut aivan yksittäisiä vahingonkorvausasioita.

Kansalaispalautteen määrä on kasvanut viime vuosina niin poliisilla, Rajavartiolaitoksella, Migrillä kuin Hätäkeskuslaitoksellakin. Erityisesti Migri ja Hätäkeskuslaitos saavat nykyään aiempaa enemmän kansalaispalautetta.

Toiminnan epäkohtiin puututaan aktiivisesti

Sisäinen laillisuusvalvonta on pitkäjänteistä ja osaamista vaativaa työtä, jossa kohdataan aina uudenlaisia ja yllättäviäkin tilanteita. Laillisuusvalvonnan tarve ja merkitys on hallinnonalalla hyväksytty ja esiin nouseviin epäkohtiin puututaan aktiivisesti.

Vuosi 2017 oli laillisuusvalvonnan kannalta siinä mielessä rauhallinen, että sisäministeriön hallinnonalan virastot pystyivät kehittämään laillisuusvalvonnan koulutusta ja neuvontaa organisaatioiden sisällä. Valvonnan painopistettä on pyritty siirtämään jälkikäteisvalvonnasta virheellisen toiminnan ennaltaehkäisyyn.

Jokainen sisäministeriön alainen virasto on koonnut oman tarkemman laillisuusvalvontakertomuksensa, joihin hallinnonalan yhteinen kertomus perustuu. Virastojen raportit ovat laajoja ja niistä saa yksityiskohtaista tietoa laillisuusvalvonnasta. Sisäministeriön ja sen hallinnonalan laillisuusvalvontakertomus tehtiin nyt seitsemännen kerran.

Lisätietoja

erityisasiantuntija Tiina Mantere, p. 0295 488 292, tiina.mantere@intermin.fi