
Sisäministeri Rantanen tapasi muita varautumisesta vastaavia ministereitä Brysselissä

Sisäministeri Mari Rantanen osallistui 22.5. EU:n siviilivalmiutta ja kriisinkestävyyttä käsittelevään kokoukseen Brysselissä, Belgiassa. Alankomaiden koolle kutsuman kokouksen tavoitteena oli käynnistää ministeritason yhteistyöryhmä, joka edistää varautumisen vahvistamista EU:ssa. Tarpeen taustalla ovat vallitseva geopoliittinen tilanne ja komission maaliskuussa julkaisema varautumisunionistrategia.
Varautumisunionistrategia on EU:n suunnitelma, jonka tavoitteena on vahvistaa unionin ja jäsenvaltioiden kykyä varautua ja reagoida erilaisiin kriiseihin.
– Varautumisunionin perustaminen on Suomen aloite, ja strategian sisältö vastaa pitkälti tavoitteitamme. Käytännön työ on kuitenkin vasta alussa. Nyt jäsenmailta vaaditaan jämäkkyyttä, jotta varautumisunionistrategia ei jää pelkäksi paperiksi vaan sen toimeenpanossa päästään vauhtiin, sanoo ministeri Rantanen.
Varautuminen on jatkossakin jokaisen jäsenmaan omalla vastuulla, mutta Eurooppa on kokonaisuutena vahvempi, kun toimia koordinoidaan. Kokouksessa pohdittiin keinoja, joilla siviilivalmiutta ja kriisinkestävyyttä voidaan vahvistaa niin yksittäisten jäsenmaiden kuin koko EU:n tasolla. Ministerit keskustelevat johtopäätöksistään komissaari Hadja Lahbibin kanssa.
Kokoukseen osallistuivat varautumisesta vastaavat ministerit Suomesta, Alankomaista, Belgiasta, Latviasta, Liettuasta, Luxemburgista, Ruotsista ja Virosta. Ministerit antoivat kokouksessa julkilausuman, jossa he sitoutuivat yhteistyöhön varautumisunionistrategian toteuttamiseksi. Tuleva EU-puheenjohtajamaa Tanska osallistui kokoukseen tarkkailijana.
EU ja Nato suojaavat siviiliväestöä ja yhteiskuntaa
Ennen torstain kokousta ministerit tapasivat Brysselissä myös Naton pääsihteerin Mark Rutten. Tapaamisen aiheena oli EU:n ja Naton kriisinkestävyyteen liittyvän yhteistyön vahvistaminen.
– Kaiken lähtökohtana tulee olla EU:n ja Naton yhteinen tilannekuva ja uhkaymmärrys. Turvallisuusajattelu on jatkossa sisällytettävä kaikkiin EU-toimiin, ministeri Rantanen toteaa.
– Viime kädessä niin sotilaallisella puolustuksella kuin siviiliviranomaisilla on sama tavoite: siviiliväestömme ja yhteiskuntiemme suojeleminen. EU:n ja Naton työjakoa on silti tarpeen selventää. Kummallakin on omat vahvuutensa, joita on hyödynnettävä, hän jatkaa.
Lisätietoja:
ylijohtaja Laura Yli-Vakkuri, p. 040 720 2216, etunimi.sukunimi@gov.fi