Vuoden 2020 ensimmäinen lisätalousarvio
Poliisille, Rajavartiolaitokselle ja pelastuslaitoksille lisärahaa koronavirustilanteesta aiheutuviin menoihin
Hallitus antoi vuoden 2020 ensimmäisen lisätalousarvioesityksen eduskunnalle perjantaina 20. maaliskuuta. Lisätalousarvioesityksessä poliisille, Rajavartiolaitokselle ja pelastuslaitoksille esitetään yhteensä 9,2 milj. euroa koronavirustilanteesta aiheutuviin menoihin.
Poliisille rahaa lisätyövoiman palkkaamiseen
Lisätalousarviossa poliisille esitetään 5,6 milj. euron määrärahaa koronavirus-epidemiatilanteesta aiheutuviin menoihin. Määräraha on tarkoitus käyttää lisätyövoiman palkkaamiseen sekä kasvaviin työterveysmenoihin, siivouksiin ja tarvikkeisiin.
- Lisähenkilöstöllä helpotetaan poliisiyksiköiden oman henkilöstön työkuormaa ja mahdollistetaan poliisin ja kansalaisten turvallisuuden säilyttäminen mahdollisimman korkealla tasolla, toteaa sisäministeri Maria Ohisalo.
Lisärahaa rajavalvonnan toteuttamiseen
Suomi on palauttanut EU:n sisärajoille rajavalvonnan väliaikaisesti ajalle 19.3.—13.4.2020. EU on palauttanut EU:n ulkorajavalvonnan 30.4.2020 saakka. Suomi vastaa oman ulkorajansa valvonnasta.
Rajavalvonnan lisäämisen johdosta Rajavartiolaitokselle ehdotetaan 2,5 milj. euron lisämäärärahaa. Lisäksi Rajavartiolaitokselle ehdotetaan 0,5 milj. euron lisäystä koronavirusepidemiasta aiheutuviin työterveysmenoihin.
Sisärajavalvonta on toteutettava samalla henkilöstöllä, joka normaalisti vastaa vain ulkorajan valvonnasta. Tästä johtuen nykyisen henkilöstön työpanosta joudutaan lisäämään huomattavasti ylitöinä ja varallaolojärjestelyin. Rajavartiolaitokselle palkataan myös viime vuosina eläköitynyttä EVP-henkilöstöä.
Pelastuslaitosten varusteisiin lisärahaa
Sisäministeriölle ehdotetaan 0,6 milj. euron määrärahaa alueellisten pelastuslaitosten koronaviruksen torjunnasta ja varautumisesta aiheutuviin kustannuksiin. Määrärahalla hankitaan mm. suojavarusteita ja tarvikkeita. Sillä katetaan myös työpanos, joka menee varusteiden hankkimiseen ja jakamiseen paloasemille sekä ohjeistusten ja käännösten tekemiseen. Lisäksi määrärahalla katetaan pelastustoimen henkilöstön koronavirustestauksia.
Lisätietoja:
talous- ja suunnittelujohtaja Kati Korpi, p. 0295 488 513
ministeri Ohisalon erityisavustaja Jussi Pyykkönen, p. 044 023 9149