Kuten erittäin valitettavat havainnot Ukrainasta osoittavat, siviiliväestö ja selviytymisen kannalta keskeiset yhteiskunnan toiminnot ovat edelleen sodankäynnin kohteita. Pelastusopisto toteutti sisäministeriön toimeksiannosta Ukrainan opit: Ukrainan sodan vaikutukset siviiliyhteiskuntaan sekä väestön suojaaminen sodan aikana -hankkeen, jonka raportti julkaistiin juuri.
Tutkijat ovat tuottaneet arvokasta tietoa väestön ja tärkeiden toimintojen suojaamisen kokemuksista Venäjän aloittaman hyökkäyssodan ajalta ja laatineet niiden pohjalta suosituksia. Suomi on jo ennen hanketta tehnyt yhteistyötä sekä Ukrainan viranomaisten että Pohjoismaiden kesken. Samaan aikaan on selvitetty kansallisia kehittämistarpeita ja tehty käytännön kehittämistyötä niin sisäministeriössä kuin hyvinvointialueilla.
Suomella on, moniin lähialueen maihin verrattuna, ollut väestönsuojelussa melko hyvät lähtökohdat kylmän sodan päättymisen jälkeen. Tämä ei valitettavasti tarkoita sitä, etteikö meillä olisi paljon viime vuosikymmeninä kertynyttä korjausvelkaa. Yhtä valitettavasti korjaustarve ei kuittaannu pelkillä puheilla, vaan tarvitaan päätöksiä, rahaa ja toiminnan muokkaamista nykyaikaista toimintaympäristöä ja uhkia vastaavaksi. Jo tehdyt esitykset voimavaratarpeista väestönsuojelun vahvistamiseksi ovat toistaiseksi menestyneet varsin heikosti julkisen talouden ahtaassa tilanteessa.
Mitä ainakin olemme oppineet ja mitä tulisi tehdä?
Pelastusopiston raportti Ukrainan opeista nostaa esille useita pohdittavia huomioita ja kehittämissuosituksia.
Suomi on maailman kehittyneimpiä maita väestönsuojien asukaslukuun suhteutetulla määrällä ja suojapaikoilla mitattuna. Väestöä voidaan suojata myös evakuoinnein, joihin meillä on varauduttu. Viisaista ja kauaskantoisista ratkaisuistamme tulee pitää kiinni unohtamatta sääntelyn ja täydentävien keinojen kehittämistä. Hyvästä voi tehdä vielä paremman.
Väestön varoittamisen järjestelmiä tulee kehittää. Suomessa on jo nyt monikanavainen järjestelmä, mutta nopeaan ja toimintavarmaan varoittamisen kokonaisuuteen, joka vastaa sodan ajan olosuhteisiin tulee satsata. Esimerkiksi Ukrainassa väestön varoittamiseen käytössä olevan mobiilisovelluksen kaltaisen toiminnallisuuden arvioitu investointikustannus on noin puoli miljoonaa euroa, eli noin 10 senttiä/asukas.
Ukraina on perustanut asutuskeskuksiin pisteitä, Voittamattomuuden keskuksia, jotka tarjoavat ihmisille apua perustarpeissa. Suomessa on jo aiemmin käynnistelty tätä lähellä olevan valmiuskeskuskonseptin pilotointia. Olisivatko kunnat tässä edelläkävijöitä?
Pelastustoiminnan kriisinkestävyys ei ole itsestään selvää. Pelastustoiminnan suorituskykyjen ja kestävyyden kehittäminen sekä toiminnan suojaaminen on erittäin tärkeää. Ukrainan pelastustoimelle on aiheutunut paljon vaativia pelastustehtäviä, kuten rakennussortumia ja vaarallisten aineiden onnettomuuksia. Vaativat olosuhteet ja tehtävät sekä pelastushenkilöstöön kohdistuvat iskut asettavat vaatimuksia kalustolle ja toimintamalleille sekä edellyttävät pelastajille suojavarusteita.
Ukrainassa humanitaarinen räjähteiden raivaaminen on valtava ongelma. Suomessa asia on kyllä tunnistettu, mutta varsinaista syvällisempää tarkastelua ei ole tehty, mitä tällainen tarkoittaisi Suomen olosuhteissa ja miten toiminta organisoitaisiin.
Väestön omatoiminen varautuminen on avainasemassa. Suomalaiset ovat arvionsa mukaan EU-maiden väestöä selvästi keskivertoa paremmin varautuneita jo lähtökohtaisesti, hyvä niin. Tietoja, taitoja ja konkreettista varautumista voidaan taatusti parantaa tästäkin.
Edellä ollut esimerkinomainen listaus sisältää joitain keskeisimpiä havaintoja kootuista opeista. Kaikkeen ei pitkälläkään aikavälillä voida aukottomasti varautua. Vaikka Suomeen kohdistuva aseellinen hyökkäys on tällä hetkellä epätodennäköinen, oppirahojen lunastamisesta ei kuitenkaan kannata ottaa riskiä puutteellisen varautumisen vuoksi. Vahva väestönsuojelu on näiden takaamisessa sotilaallisen puolustuksen rinnalla keskeinen väline.
