Takaisin

Afganistanista evakuoituja ihmisiä kuljettanut lento on saapunut Suomeen

Migrisisäministeriö
Julkaisuajankohta 23.8.2021 12.05
Tiedote 104/2021

Suomi on järjestänyt Afganistanin evakuointitehtävään liittyvän lennon Tbilisistä Helsinkiin 23.8. Lennolla saapui Suomeen 102 henkilöä. Nuorimmat saapuneet ovat pieniä lapsia.

– Olemme saaneet kuulla viime päivien kaoottisesta tilanteesta Kabulissa, ja se on ollut nyt evakuoiduille henkilöille varmasti erittäin vaikea. Tilanteeseen ja avun tarpeeseen varauduttiin jo ensivaiheessa siten, että lennolla oli mukana Helsingin pelastuslaitoksen ensihoitotiimi varusteineen. Tiimi avusti evakuoitavia matkan aikana, sisäministeri Maria Ohisalo kertoo.

– Tietojeni mukaan Suomeen saapuneet henkilöt voivat olosuhteisiin nähden hyvin, mutta viime viikkojen kokemukset ovat ymmärrettävästi olleet raskaita ja heille tarjotaan tarvittavaa apua viranomaisten puolelta, ministeri Ohisalo sanoo.

Lento oli osa EU:n pelastuspalvelumekanismin koordinoimia Afganistanin evakuointilentoja. Suomi tarjoaa myös muille EU-maille mahdollisuutta käyttää Suomen lentoja omien maidensa evakuoitaville.

Viranomaiset hoitavat Afganistanista saapuvien ihmisten vastaanoton yhdessä

Afganistanista evakuoitavien vastaanotto hoidetaan viranomaisyhteistyössä. Helsinki-Vantaan lentokentällä saapuneille on tehty rajaviranomaisten maahantulotarkastus sekä koronatestaus, joiden jälkeen heidät kuljetetaan vastaanottokeskuksiin. Heitä vastassa on myös muun muassa sairaanhoitohenkilökuntaa, joka huolehtii terveyteen liittyvistä akuuteista tarpeista.

Afganistanista saapuneet majoittuvat aluksi vastaanottokeskuksiin eri puolilla maata, kunnes heille on myönnetty oleskeluluvat. Paikkakunnista ei anneta tarkempia tietoja julkisuuteen. Maahanmuuttovirasto haluaa näin varmistaa vaikeista olosuhteista tulleiden henkilöiden yksityisyyden ja taata, että he saavat asettautua rauhassa Suomeen. Majoituksen lisäksi keskukset järjestävät tarvittavan terveyden- ja sosiaalihuollon.

Kun Maahanmuuttovirasto on myöntänyt oleskeluluvat, henkilöt siirtyvät vastaanottokeskuksista kuntiin. ELY-keskukset sopivat kuntien kanssa henkilöiden kuntaan sijoittamisista.

Taustaa

Valtioneuvoston päätöksen mukaan Afganistanista Suomeen voidaan tuoda yhteensä 170 viranomaisille työskennellyttä afganistanilaista, mukaan lukien heidän perheensä. Sisäministeriö johti valtioneuvoston päätösten valmistelua afganistanilaisten työntekijöiden Suomeen ottamisesta yhdessä ulkoministeriön kanssa. Ulkoministeriö vastaa evakuointilennoista. Maahanmuuttovirasto vastaa henkilöiden vastaanotosta Suomessa ja oleskelulupien käsittelystä.

Evakuointilistalla oleville 170 henkilölle myönnetään valtioneuvoston päätöksellä oleskelulupa humanitaarisella perusteella, eli heitä ei käsitellä turvapaikanhakijoina. Oleskeluluvan kesto on aluksi neljä vuotta. Maahanmuuttovirastolla on valmius käsitellä oleskeluluvat kiireellisesti.

Lisätietoja:

ylijohtaja Jari Kähkönen, Maahanmuuttovirasto, p. 0295 463 210, jari.kahkonen@migri.fi (afgaanien vastaanoton käytännön järjestelyt)
ylijohtaja Minna Hulkkonen, sisäministeriö, p. 0295 488 600, minna.hulkkonen@intermin.fi (valtioneuvoston päätös)
erityisasiantuntija Pekka Tiainen, sisäministeriö. p. 0295 488 227, pekka.tiainen@intermin.fi (EU:n pelastuspalvelumekanismin koordinoimat evakuointilennot)