Takaisin

Pelastustoimi ja muut Etelä-Savon hyvinvointialueen toimialat varautuvat häiriötilanteisiin osana Etelä-Savo 24 -paikallispuolustusharjoitusta

Julkaisuajankohta 21.8.2024 9.21
Tiedote
Puolustusvoimien, pelastuslaitoksen ja ensihoidon henkilöstöä harjoittelemassa vuonna 2022 järjestetyssä Papu-harjoituksessa Savonlinnassa.

Varautuminen ja valmiussuunnittelu ovat osa Etelä-Savon hyvinvointialueen toimintaa. Eloisan pelastus-, terveys-, sosiaali- ja ikääntyneiden palvelut harjoittelevat häiriötilanteita varten osana Karjalan prikaatin johtamaa paikallispuolustusharjoitusta. Etelä-Savo 24 -harjoitus järjestetään Pieksämäen ja Mikkelin alueella 2.–6.9.2024.

Etelä-Savo 24 harjoituttaa Puolustusvoimien paikallisjoukkoja ja Etelä-Savon viranomaisten välistä yhteistoimintaa. Harjoituksen johtajana toimii Karjalan prikaatin apulaiskomentaja eversti Ari Määttä.

Harjoitukseen osallistuu Puolustusvoimilta noin 550 henkilöä ja muilta toimijoilta yhteensä noin 200 henkilöä. Etelä-Savon pelastuslaitokselta mukana on noin 40–50 henkilöä ja Eloisan muilta toimialoilta yhteensä noin 60 henkilöä.

Muita yhteistyötahoja ovat muun muassa Etelä-Savon valmiusjohtoryhmä, Itä-Suomen poliisi, Pieksämäen kaupunki, Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapepa, Maanpuolustuskoulutus MPK sekä reserviläisten Valmius 2025 -hanke.

Puolustusvoimien ajoneuvoja on liikenteessä noin 70 ja lisäksi harjoituskohteilla liikkuu viranomaisten hälytys-, pelastus- ja muita ajoneuvoja.

Viranomaisten tiivis yhteistyö auttaa myös häiriötilanteissa

–    Häiriötilanteiden onnistunut hoito edellyttää tiivistä yhteistyötä eri viranomaisten kesken, minkä vuoksi meidän on tärkeää myös harjoitella yhdessä, toteaa pelastuspäällikkö Tuomo Halmeslahti Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

Etelä-Savo 24 -paikallispuolustusharjoitus jakautuu usealle päivälle, mutta varsinaista viranomaisyhteistyötä harjoitellaan 4.9. Pieksämäellä.

Yhteistoimintaharjoituksen lähtötilanteena on jo pidempään kiristynyt yleistilanne ja alueen kriittiseen infraan kohdistunutta laaja-alaista vaikuttamista. Tilanne kärjistyy erilaisiin sabotaaseihin ja väkivallantekoihin Pieksämäen ratapihalla ja kulttuurikeskus Poleenissa.

–    Paikallispuolustusharjoitus tarjoaa myös meidän uudelle vaativien tilanteiden joukkueelle tilaisuuden päästä kehittämään rauniopelastustaitojaan yhdessä Puolustusvoimien pelastusosaston kanssa, Halmeslahti kertoo.

Etelä-Savon pelastuslaitokselle päätettiin perustaa oma vaativien tilanteiden joukkue Euroopan muuttuneen turvallisuustilanteen ja lisääntyneiden sään ääri-ilmiöiden vuoksi. Joukkueen henkilöstöä koulutetaan poikkeuksellisen vaativien ja pitkäkestoisten onnettomuustilanteiden hoitoon.

Joukot harjoittelevat kaikkina vuorokauden aikoina

Harjoitusviikon aikana joukkoja näkyy ja kuuluu Mikkelin ja Pieksämäen alueella kaikkina vuorokauden aikoina. Lisäksi harjoituksessa on Utin jääkärirykmentin toteuttamaa helikopterilentotoimintaa.

Harjoituskohteiden läheisyydessä liikkuu normaalia enemmän Puolustusvoimien joukkoja, kalustoa sekä viranomaisajoneuvoja.

Kohteiden läheisyydessä liikkuvia pyydetään varovaisuuteen ja huomioimaan mahdolliset alueiden eristykset. Harjoitusampumatarvikkeista saattaa aiheutua melua harjoituskohteiden läheisyydessä.

Maavoimien valtakunnallinen tiedote

https://maavoimat.fi/-/syksyn-paikallispuolustusharjoitusten-teemana-vaeston-suojaaminen-ja-yhteiskunnan-toimintojen-tukeminen-1

Seuraa harjoitusta somessa

Paikallispuolustusharjoituksen tiedotuksesta vastaa Karjalan prikaati. Voit seurata harjoitusta seuraavissa sosiaalisen median kanavissa:

Karjalan prikaatin Facebook: Karjalan prikaati
Karjalan prikaatin X: @KarjalanPR
Maavoimien Instagram: @Maavoimat

Kuvat ovat vuoden 2022 Papu-harjoituksesta, joka pidettiin Savonlinnassa.

Uusimmat