Takaisin

Suomi valmis lähettämään kymmeniä asiantuntijoita Kreikkaan

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 21.3.2016 14.19
Tiedote

Suomi on valmis lähettämään Kreikkaan kymmeniä asiantuntijoita avustamaan EU:n ja Turkin välisen sopimuksen toimeenpanossa. Lähtövalmiudessa on 10 poliisia, 4 rajaturvallisuusasiantuntijaa sekä 10 Maahanmuuttoviraston turvapaikka-asiantuntijaa.

Lisäksi Kreikassa Frontex-operaatioon osallistuvan vartiolaiva Merikarhun toiminta-aikaa voidaan jatkaa kuukaudella toukokuun puoliväliin asti. Merikarhulla on 20 henkilön miehistö.

Suomi on lähettämässä Kreikkaan EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta myös materiaaliapua kuten telttoja. Pelastuspalvelumekanismin kautta voidaan lähettää pyydettäessä myös asiantuntijoita esimerkiksi 3-5 hengen tiimeissä. Nämä tiimit tukisivat paikallisviranomaisia esimerkiksi leirimajoituksen rakentamisessa ja muissa tehtävissä, joissa voidaan hyödyntää pelastusalan asiantuntemusta.

EU ja Turkki ovat sopineet, että Kreikkaan laittomasti tulleet ihmiset palautetaan Turkkiin ja EU-maat ottavat suoraan Turkista vastaan saman määrän Syyrian pakolaisia. Sopimuksen toteuttamiseksi Kreikka on pyytänyt ja jäsenmaat luvanneet asiantuntijoita maahantulijoiden rekisteröintiin Kreikassa ja palauttamiseen Turkkiin. Lopullinen päätös asiantuntijoiden lähdöstä tehdään, kun Kreikka tarkentaa avunpyyntöään ja ilmoittaa lähetettävien asiantuntijoiden sijoituspaikat.

Lisätietoja

ylijohtaja Laura Yli-Vakkuri, p. 040 720 2216, etunimi.sukunimi@intermin.fi

Uusimmat