Takaisin

Suomalaisen rauniopelastusmuodostelman lähtö Nepaliin peruuntuu

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 28.4.2015 9.14
Tiedote

Suomi päätti Nepalin valtion pyynnöstä lähettää rauniopelastusmuodostelman Kathmanduun. Lennon oli määrä lähteä määränpäähän maanantaina 27.4. Nepalin valtion viranomaiset eivät pyynnöstä huolimatta kuitenkaan myöntäneet laskeutumislupaa lentokoneelle. Samassa tilanteessa oli merkittävä osa muistakin Nepalin jo hyväksymistä avustuslennoista. Nepal ohjasi jo matkallakin olleita koneita laskeutumaan muun muassa Intian kentille.

Avustustoimia koordinoiva Euroopan komission hätäapukeskus (ERCC) ja Suomen ulkoasiainministeriö kävivät Nepalin viranomaisten kanssa neuvotteluja laskeutumisluvan saamiseksi. Sisäministeriö neuvotteli maanantaina iltapäivällä tilanteesta ERCC:n kanssa, jonka pyynnöstä sisäministeriö päätti pitää lentoa edelleen valmiudessa ja arvioida tilannetta uudelleen tiistaiaamuna 28.4.

Tilanteeseen ei neuvotteluista huolimatta saatu ratkaisua. Asian viivästymisen vuoksi aikaikkuna rauniopelastusmuodostelman tarkoituksenmukaiseen käyttöön on ohi ja tarve siirtyy toisenlaiseen apuun. Tämän johdosta sisäministeriö päätti aamulla 28.4. keskeyttää avustusoperaation ja kotiuttaa valmiudessa olleen rauniopelastusmuodostelman.

Lisätietoja:
valmiusjohtaja Janne Koivukoski p. 0500478252, pelastusylitarkastaja Ilpo Helismaa p. 0400405356