Pelastustoimen rakenteelliset säästöt kohdennetaan vuoden 2014 aikana
Hallitus päätti maaliskuun lopussa sisäministeriön esityksestä, että pelastustoimen rakenneuudistus toteutetaan nykyisellä aluejaolla. Hallitus päätti samalla, että pelastustoimeen perustetaan enintään 11 tilannekeskusta.
Rakenneuudistuksen tavoitteena on saavuttaa pelastustoimessa pysyvä, vähintään 7,5 miljoonan euron vuosittainen säästö palvelutasoa heikentämättä vuoteen 2017 mennessä.
Pelastustoimen alueet tekevät säästösuunnitelmat omalle alueelleen
Säästöjen lähtökohta on se, että jokainen pelastustoimen alue tekee omalta kohdaltaan suunnitelman siitä, millä toimilla alueen säästöt toteutetaan.
Säästöjen kohdentamiseksi on perustettu työryhmä, joka on ehtinyt kokoontua kerran. Työryhmässä on pelastusjohtajien lisäksi edustettuna sisäministeriö ja Kuntaliitto. Työryhmä suhteuttaa alueiden säästövelvoitetta alueen asukaslukuun ja pelastustoimen budjettiin. Osassa alueista on jo tehty rakenteellisia säästöpäätöksiä, jotka huomioidaan työssä.
– Se vastakkainasettelu, joka syntyi aluejakokeskustelun aikana, on nyt hälvennyt ja kaikilla näyttää olevan aito halu saada tarvittavat säästöt toteutettua pelastustoimen palvelutasoa heikentämättä, kuvaa pelastusylijohtaja Esko Koskinen työryhmän työstä saamaansa viestiä.
Pelastustoimen alueiden laskennalliset säästövelvoitteet on tarkoitus saada sovittua kesäkuun loppuun mennessä, jonka jälkeen pelastuslaitokset ryhtyvät etsimään konkreettisia säästökohteita omalla alueellaan.
Pelastustoimen alueiden tekemiä säästösuunnitelmia arvioidaan kansliapäällikkö Päivi Nergin johtamassa ohjausryhmässä. Ohjausryhmä tulee kiinnittämään erityistä huomiota siihen, että säästöt ovat todellisia rakenteellisia ratkaisuja eivätkä vain kustannusten lykkäyksiä. Samalla ohjausryhmä varmistaa, että pelastustoimen palvelutaso säilyy vahvana.
Säästöjä ei voida toteuttaa samalla tavalla eri pelastustoimen alueilla. – Alueet poikkeavat toisistaan merkittävästi rakenteellisesti. Säästötoimi, joka puree Helsingissä tai Tampereella, ei välttämättä toimi samalla tavalla Kainuussa tai Lapissa, toteaa Esko Koskinen.
Pelastustoimen tilannekeskusten lopullinen määrä ratkeaa sote-uudistuksen edetessä
Pelastustoimeen perustetaan enintään 11 tilannekeskusta, joista viisi perustetaan yhdessä sote-alueiden kanssa. Tilannekeskusten lopullinen määrä tarkentuu myöhemmin sote-uudistuksen suunnittelun yhteydessä. Esko Koskinen arvioi, että toiminnan johtamisen kannalta voisi olla hyvä, jos tilannekeskuksia olisi enemmän kuin viisi.
Pirkanmaalla on Esko Koskisen mukaan jo pitkälle viety suunnitelma pelastustoimen tilannekeskuksen ja sote-keskuksen sijoittamisesta hätäkeskukselta tyhjäksi jääneeseen tilaan. Samaan yhteyteen olisivat tulossa myös Tampereen kaupungin poikkeusolojen johtokeskus ja tieliikennekeskus. Tämä malli on Koskisen mukaan erinomainen.
► Lisätietoa pelastustoimen rakenneuudistuksesta