Hyppää sisältöön
Takaisin

Pelastusalan työturvallisuushanke: kohti kestävämpää työturvallisuutta

Aino Harinen
Julkaisuajankohta 7.5.2025 17.48
Tyyppi:Kolumni
Aino Harinen hymyilee kuvassa.

Maaliskuussa käynnistynyt pelastusalan kansallinen työturvallisuushanke vahvistaa pelastusalan veto- ja pitovoimaa kehittämällä pelastusalan työturvallisuutta ja työssä jaksamista. Hanke polkaistiin käyntiin kick-off -tilaisuudella, jossa jaettiin näkemyksiä ja ajatuksia alan työturvallisuuden kehittämiseksi.

Pelastusalan työturvallisuutta on selvitetty ja sen eteen tehty paljon työtä, joten myös toimenpidesuositukset ovat runsaslukuisia. Laajan tietopohjan ja asian eteen jo tehdyn työn ansiosta hankkeessa päästäänkin käärimään hihat ripeästi.

Kick-offin keskusteluissa tunnistettiin lukuisia pelastusalan työturvallisuutta ja työssä jaksamista haastavia työn luonteeseen ja alan rakenteellisiin tekijöihin liittyviä kuormitustekijöitä. Turvallisuusintensiivinen työ kuormittaa fyysisesti ja psykososiaalisesti, ja esimerkiksi kollegoiden vaihtuvuus, ikääntymisen tuomat muutokset sekä erot osaamisessa, työturvallisuuteen asennoitumisessa ja lainsäädännön tuntemuksessa haastavat työturvallisuuden varmistamista. Epäasiallista kohtelua sekä uhka- ja väkivaltatilanteita esiintyy alan arjessa, ja niukkenevien resurssien keskellä kamppailevan pelastusalan asiantuntijoiden jaksaminen on koetuksella. Lisäksi todettiin, että pelastusalan työturvallisuusasioissa on tähän saakka keskitytty pääasiassa normaaliolojen päivittäisiin järjestelyihin. Muuttuvassa toimintaympäristössä olisi kuitenkin entistäkin tärkeämpää panostaa myös työturvallisuuden varmistamiseen poikkeusoloissa.

Tarve perustan kuntoon laittamiselle tunnistettiin yhteisesti: työhön liittyvien uhkien ja riskien tunnistaminen, analysointi, puuttuminen ja seuranta tulisi saattaa alan organisaatioissa systemaattiseksi ja yhdenmukaiseksi.

Ratkaisuja kehitetään yhdessä alan toimijoiden ja yhteistyöverkostojen kanssa

Hankkeelta toivottiin paitsi näkyvää viestintää työturvallisuudesta sekä kansallista koordinaatiota ja ohjeita sen varmistamiseen, myös konkreettisia työkaluja tunnistettuihin haasteisiin vastaamiseen. Esimerkiksi työturvallisuuspoikkeamin kirjaamisesta ja raportoinnista, altistumisesta, suojavarusteiden ja kaluston kunnosta, uhka- ja väkivaltatilanteista, pelastusalan yhdenvertaisuustyön tukemisesta sekä sopimuspalokuntien työturvallisuushaasteista toivottiin keskustelua myös hankkeen tulevissa kohtaamisissa.

Lopulta muistutettiin aiheellisesti, että hankkeen toimenpiteitä on priorisoitava. Koska aika on rajallinen, on keskityttävä toimenpiteisiin, jotka saavat aikaan eniten vaikuttavuutta kustannustehokkaasti ja voimavaroja säästäen. Ketterät ja heti organisaatioihin testattaviksi saatavat kokeilut nähtiin tervetulleiksi. Hankkeessa on pohdittava jokaisen suosituksen ja toimintamallin luomisen yhteydessä myös sen rahoituksen reunaehtoja.

Hanke tekee yhteistyötä paitsi pelastusalalla, myös eri hallinnonalojen ja organisaatioiden kanssa. Hankkeeseen asetetun työryhmän työ käynnistyy kevään aikana, ja sen tuottamat ratkaisut pilotoidaan ja lanseerataan toimialalla jo hankkeen aikana. Hankkeen tuotosten tuleva elinkaari sekä pysyvän kansallisen pelastusalan työturvallisuusrakenteen ja -verkoston perustaminen tulee varmistaa hankkeen aikana.

Hanke kutsuukin nyt pelastus- ja lähialojen eri toimijoita mukaan hankkeen työryhmä- ja verkostoyhteistyöhön. Näin organisaatioiden johto, työsuojeluhenkilöstö ja alan ammattilaiset voivat antaa panoksensa hankkeen tavoitteiden ja paremman työturvallisuuden eteen.

Työturvallisuuden varmistaminen on yhteinen tehtävä

Lopulta kaikkien säästöpaineiden keskellä pelastustoimessa on tärkeä muistaa, että työturvallisuudesta ei saa eikä voi säästää esimerkiksi riittävän palvelutason varmistamiseksi. Pelastusalan johdon ja työsuojelun avainhenkilöiden on tunnettava työturvallisuuteen liittyvä lainsäädäntö, ja organisaatioissa on oltava selkeät prosessit ja määritellyt vastuut työturvallisuuden ylläpitämiseen ja kehittämiseen.

Vastuu työturvallisuudesta on johdolla, mutta arjessa sen toteutumisen varmistaminen on yhteinen tehtävä. Kyse on pitkälti asenteesta ja sitoutumisesta paremman, vaikuttavamman – ja turvallisemman – pelastusalan eteen. Hanke tarjoaa kansallisen tuen, ohjauksen ja foorumin yhteiselle keskustelulle sekä luo pohjaa vahvemmalle työturvallisuuskulttuurille, mutta lopulta päivittäinen työturvallisuus tehdään todeksi alueilla ja organisaatioissa.

Aino Harinen
projektipäällikkö, pelastusosasto

Uusimmat