Onko terveydenhuollon kriisinkestävyys parantunut jossain erityisen hyvin - ehdota palkittavaksi!
Sisäministeriö etsii Suomessa toimivaa yritystä, yhteisöä tai henkilöä, joka ansaitsee katastrofiriskien vähentämiseksi tehdystä työstä Damir Čemerin -palkinnon. Lokakuussa jaettavan palkinnon myöntää European Forum for Disaster Risk Reduction, jonka puheenjohtajana Suomi toimii vuonna 2016.
Vuonna 2016 palkinnon teemana on katastrofeissa menehtyneiden ihmisten määrän vähentäminen ja erityisenä painopistealueena on terveydenhuollon järjestelmän kriisinkestävyyden kehittäminen niin, että se auttaa vähentämään kuolleisuutta paikallisesti. Ehdotuksia palkittavista voivat tehdä yritykset, yksityiset henkilöt ja yhteisöt.
Palkinnon tavoitteena kannustaa katastrofiriskien hallintaan
Palkinnon tavoitteena on kannustaa yrityksiä, yhteisöjä ja yksityisiä henkilöitä toimimaan katastrofiriskien hallitsemisen edistämiseksi kansallisesti tai kansainvälisesti sekä antaa tunnustusta katastrofiriskien rajoittamiseksi tehdystä työstä.
Palkinto on osa YK:n katastrofiriskien hallitsemisstrategiaa (nk. Sendain strategia), jonka perusteella YK:n jäsenmaat ovat perustaneet kansallisia toimintaohjelmia. Sisäministeriö vastaa Suomen kansallisesta toimintaohjelmasta. Euroopan tasolla alueellista yhteistyötä koordinoi palkinnon myöntävä European Forum for Disaster Risk Reduction.
Vuodesta 2012 myönnetty palkinto on nimetty kroatialaisen Damir Čemerinin mukaan. Čemerin oli eurooppalaisen katastrofiriskien hallinnan pitkän linjan edelläkävijä ja yksi eurooppalaisen yhteistyöfoorumin perustajista. Viime vuonna palkinnon sai ranskalainen tulvariskien ennustamiseen keskittynyt start-up-yritys. Palkintona myönnetään kunniakirja.
Palkintoehdotukset toimitetaan sisäministeriöön viimeistään 9. syyskuuta
Palkintoehdotus on vapaamuotoinen mutta sen tulee sisältää vähintään palkittavaksi ehdotetun yrityksen, yhteisön tai henkilön yhteystiedot (nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite) ja korkeintaan yhden sivun perustelu, miksi tämä yritys, yhteisö tai yksityinen henkilö tulisi palkita. Lisäksi on mahdollista toimittaa laajempi kuvaus havaintomateriaalin kera ja perustelut nimenomaan kuolleisuutta vähentävästä merkityksestä. Esitykseen tulee liittää myös ehdotuksen tekijän yhteystiedot. Lähetettyjä ehdotuksia ja niiden liitteitä ei palauteta. Lähetetyt ehdotukset liitteineen ovat julkisia.
Ehdotus palkinnon saajaksi tulee toimittaa sisäministeriöön 9.9.2016 klo 16.00 mennessä osoitteisiin kirjaamo(a)intermin.fi ja taito.vainio(a)intermin.fi. Palkinnon saajasta päättää ehdotusten perusteella Suomen kansallisen toimintaohjelman ohjausryhmä.
Lisätietoja
hankejohtaja Taito Vainio p. 0295 488 423, etunimi.sukunimi@intermin.fi