Takaisin

Ministeri Räsänen: Viranomaisten yhteistyö on suomalainen vahvuus

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 5.6.2013 10.45
Tiedote

- Harvaan asutussa maassa, kuten Suomessa, viranomaisten yhteistyö korostuu, sanoi sisäministeri Päivi Räsänen avatessaan kansainvälisen turvallisuusviestinnän seminaarin tänään Helsingin keskuspelastusasemalla.

Suomessa on esimerkiksi yhdistetty viranomaisten hätäkeskuksia viimeisten vuosikymmenten aikana. Vuonna 1994 alkanut kokeilu vakiinnutettiin vuosituhannen vaihteessa asteittain koko maahan ja hätäkeskustoiminta siirrettiin pysyvästi valtion ylläpitämiin hätäkeskuksiin. Tänä päivänä Suomessa on kymmenen viranomaisten yhteistä, valtion ylläpitämää hätäkeskusta. Vuoden 2014 loppuun mennessä hätäkeskuksia on kuusi.

Ministeri Räsänen kertoi myös, että sisäministeriössä on parhaillaan valmisteilla rajavartiolainsäädännön uudistamishanke, jossa on tarkoitus huomioida harvaan asuttujen alueiden turvallisuustarpeet. Tulevaisuudessa eri turvallisuusviranomaisten resurssit voidaan yhdistää aiempaa tehokkaammin esimerkiksi poliisin ja rajavartioiden yhteispartioinneissa. Samalla partioiden liikkuvuutta lisätään, teknisiä valvontajärjestelmiä kehitetään ja lentotoimintaa uudistetaan.

Hätäkeskustoiminnan kehitystyö huomioitiin tänä keväänä kansainvälisesti, kun Suomi voitti palkinnon kansallisesta hätäkeskusjärjestelmästä. Tunnustus tarkoittaa sitä, että Suomessa on Euroopan tämän hetken parhaiten toteutettu järjestelmä hätäkeskuspalvelujen tuottamiseen.
Kehitystyö jatkuu kuitenkin edelleen. Tulevat parannukset tulevat nopeuttamaan merkittävästi esimerkiksi hätäpuheluihin vastaamista ruuhkatilanteissa.

- Uusi tietojärjestelmä linkittää tulevaisuudessa kaikki Suomen hätäkeskukset yhteen. Näin koko maan hätäkeskuskapasiteetti on käytössä, mikäli jokin alueellinen hätätilanne ruuhkauttaa 112- linjan. Viittomakieliset huomioidaan puolestaan jatkossa niin, että 112-numeroon voi uudessa järjestelmässä lähettää myös tekstiviestin, Räsänen sanoo.

Ministerin puhe sisäministeriön sivuilla: http://www.intermin.fi/fi/ajankohtaista/puheet

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Niklas Andersson, 071 878 82 13