Takaisin

Lisärahoitusta öljyntorjuntakaluston rakentamiseen

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 12.9.2013 14.00
Tiedote

Hallitus esittää vuoden 2013 kolmannessa lisätalousarviossaan, että Rajavartiolaitokselle myönnetään 2,5 milj. euroa lisärahoitusta moniviranomaiskäyttöön tarkoitetun meriveneen suunnitteluun ja rakentamiseen. Uusi viranomaisvene soveltuisi erityisesti öljyntorjuntaan.

Veneellä on tarkoitus korvata Rajavartiolaitoksen nykyistä vanhentunutta rannikkovenekalustoa, jota käytetään merivartioasemilla kelirikko- ja jääolosuhteissa. Pelastuslaitos käyttäisi uutta venettä rannikon palo- ja öljyntorjuntatehtäviin, joissa suorituskyky on nyt puutteellinen.

Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa on suunniteltu hankittavaksi yksi konseptivene. Veneen rakentaminen ajoittuisi vuosille 2014 - 2015. Hankkeen toisessa vaiheessa suunniteltaisiin konseptiveneen testien ja käyttökokemusten pohjalta useamman viranomaisen käyttötarpeet huomioivat sarjaveneet. Veneiden lopullinen määrä, hinta-arvio ja hankinta-aikataulu sekä niiden sijoitus suunniteltaisiin yhteistoiminnassa eri viranomaisten kesken. Sarjaveneen hankinta tulisi seuraavan hallituksen päätettäväksi.

Venehanke tukisi elvytysbudjetin tavoitteita. Monitoiminen viranomaisvene on konsepti, joka tukee Suomen telakkateollisuuden kehittymistä ja kilpailukykyä arktisten olosuhteiden osaamisessa ja öljyntorjunnassa.

Rajavartiolaitoksen ampumaratoja kunnostetaan Lisäksi hallitus esittää 2,0 milj. euron lisämäärärahaa Rajavartiolaitoksen käytössä olevien ampumaratojen kunnostukseen. Ampumaratojen melutasoa rajoitetaan ja maaperän ja vesien suojelua parannetaan ympäristölainsäädännön edellyttämällä tavalla. Tarkoitus on myös parantaa ampumaratojen rakenteita ja turvallisuutta.

Lisätietoja: valtiosihteeri Marjo Anttoora, 071 878 8202, talousjohtaja Jukka Aalto, 071 878 8510