Takaisin

Infotilaisuus Euroopan unionin pelastuspalvelumekanismin rahoitusmahdollisuuksista Kuopiossa 24.2.2015

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 3.2.2015 13.31
Uutinen

Kriisinhallintakeskuksen tiedote 2.2.2015

Kriisinhallintakeskus ja Euroopan komission humanitaarisen avun ja pelastuspalveluasioiden pääosasto (ECHO) järjestävät yhteistyössä infopäivän unionin pelastuspalvelumekanismin rahoitusmahdollisuuksista.

Suomi on mukana Euroopan unionin neuvoston päätöksellä perustetussa unionin pelastuspalvelumekanismissa, jonka tarkoituksena on helpottaa pelastuspalvelutoimia kaikentyyppisissä vakavissa hätätilanteissa sekä yhteisön alueella että sen ulkopuolella.

Unionin pelastuspalvelumekanismin rahoitusvälineellä tuetaan ja täydennetään Euroopan unionin jäsenvaltioiden sekä mekanismiin osallistuvien valtioiden toimia ensisijaisesti ihmisten, mutta myös ympäristön ja omaisuuden suojelemiseksi luonnonmullistuksissa ja ihmisen aiheuttamissa suuronnettomuuksissa sekä muissa katastrofeissa.

Unionin pelastuspalvelumekanismin kehittyessä sillä on myös jatkuvasti kehittyviä taloudellisia mahdollisuuksia osallistua jäsenmaiden valmiuksien kehittämisen ja muiden alan hankkeiden rahoitukseen.

Tilaisuudessa esitellään unionin pelastuspalvelumekanismin toimintaa ja siihen liittyvän rahoitusvälineen mahdollisuuksia.

Euroopan komission asiantuntijat kertovat, millaisille toimille on mahdollista saada rahoitusta ja ketkä rahoitusta voivat hakea, tiedottavat tulevista rahoitushauista ja tarjouskilpailuista sekä opastavat rahoituksen hakemisen käytänteissä.

Tilaisuuteen ovat tervetulleita niin julkisen sektorin, elinkeinoelämän kuin järjestösektorin toimijat.

  • Infopäivän aika: tiistaina 24.2.2015 kello 8.30–12.00 (rekisteröityminen kello 8.00 alkaen)
  • Infopäivän paikka: Kriisinhallintakeskuksen tiloissa, osoitteessa Hulkontie 83, 70820 Kuopio.

Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen. Osallistujien tulee itse huolehtia omista matka- ja mahdollisista majoitusjärjestelyistään sekä niistä syntyvistä kustannuksista. Huom. tilaisuus on englanninkielinen.

Ennakkoilmoittautumiset tilaisuuteen pyydetään 16.2.2015 mennessä osoitteeseen: cmc@cmcfinland.fi.

Lisätietoja tilaisuudesta ja sen tarkemmasta ohjelmasta projektikoordinaattori Mervi Kuvaja, puh. 050 456 2772.