Takaisin

Pelastuslakiin ja Pelastusopistosta annettuun lakiin useita muutosehdotuksia
Vastuu palovaroittimista esitetään siirrettäväksi asukkaalta rakennuksen omistajalle

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 22.9.2022 15.30
Tiedote

Hallitus esittää useita muutoksia pelastuslakiin ja Pelastusopistosta annettuun lakiin. Esimerkiksi asuntojen palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovellisuutta ehdotetaan siirrettäväksi asukkaalta rakennuksen omistajalle.

Palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovelvollisuuden muutosten tavoitteena on sääntelyn selkeyttäminen ja velvoitteiden nykyistä parempi toteutuminen. Ehdotetun lakimuutoksen vaikutukset kohdistuisivat erityisesti kerros- ja rivitaloihin, joissa palovaroittimen puuttuminen tai toimimattomuus vaikuttaa myös naapuriasuntojen paloturvallisuuteen. Lausuntokierroksella palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovelvoitteen muutosta kannatettiin laajasti.

Pelastuslaitos hälytetään vuosittain 3 000 asuinrakennuksessa syttyneeseen tulipaloon. Pelastustoimen onnettomuustilastojen mukaan lähes joka toisessa tapauksessa asunnossa ei ole ollut toimivaa palovaroitinta. Arvioiden mukaan palovaroitin puuttuu noin 20 prosentissa kaikista asunnoista.  

Muut ehdotetut muutokset pelastuslakiin ja Pelastusopistosta annettuun lakiin 

•    Pelastuslakiin lisättäisiin säännökset siviilivalmiusneuvottelukunnasta.

•    Pelastuslaitoksen valvontatehtävää koskevaa sääntelyä täsmennettäisiin ja lakiin lisättäisiin uusi säännös, jossa säädettäisiin rakennushankkeen aikana tehtävien pelastusviranomaisten tarkastusten edellytyksistä.

•    Sääntelyä, joka koskee sopimuspalokuntien asemaa pelastuspalvelujen tuottajana, muutettaisiin hyvinvointialuelainsäädännön edellyttämällä tavalla.

•    Pelastustoiminnan tilannekuvatoimintaa koskevia säännöksiä täsmennettäisiin.

•    Pelastuslakiin lisättäisiin pelastustoiminnan yhteistyöalueella tapahtuvaa pelastustoiminnan johtamista, avun antoa ja yhteistoiminnan suunnittelua koskevat säännökset. 

•    Sisäministeriön pelastusviranomaisen tehtäviä pelastustoiminnan valtakunnallisessa johtamisessa täydennettäisiin ja täsmennettäisiin. Lisäksi sääntelyä valtion osallistumista pelastustoimessa tarvittavan valmiuden ylläpitämiseen täydennettäisiin.

•    Pelastustoiminnan johtajan toimivaltuuksia selkeytettäisiin siten, että toimivaltuuksia voitaisiin käyttää myös ilmeisen onnettomuusuhan aikana.

•    Pelastuslain mukaisia tiedonsaantioikeuksia, rekisterisäännöksiä, määritelmiä ym. täsmennettäisiin ja täydennettäisiin, sekä pelastustoimen kustannusten korvaamista koskevaa sääntelyä täsmennettäisiin.

•    Pelastusopistosta annettuun lakiin lisättäisiin uusi säännös, jonka mukaan Pelastusopisto voisi päättää toisessa EU- tai ETA-valtiossa hankitun ammattipätevyyden kelpoisuudesta toimia pelastustoimen virassa tai tehtävässä, nuohoojana tai hätäkeskuspäivystäjänä.

Ehdotetut muutokset tulisivat pääosin voimaan 1.1.2024. Palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovastuun muutoksille esitetään kuitenkin kahden vuoden siirtymäaikaa, jotta rakennuksen omistajat voivat suunnitella, miten asiat käytännössä järjestettäisiin kussakin rakennuksessa.

Lisätiedot:

hallitusneuvos Ilpo Helismaa, p. 0295 488 422, ilpo.helismaa@govsec.fi