Sote-ratkaisun myötä pelastuslaitoksia on jatkossa viisi
Pelastustoimen ja ensihoidon järjestävät jatkossa yhteistyöalueittain ne viisi maakuntaa, jotka ylläpitävät yliopistollista keskussairaalaa. Maakuntien yhteistyöalueista säädetään tulevissa sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämislaeissa. Käytännössä hallituksen linjaus tarkoittaa sitä, että pelastuslaitoksia on jatkossa viisi. Hallitus julkisti tänään 6.4. linjauksensa maakunnille siirrettävistä tehtävistä.
Maakunnat sopivat yhteistyöalueittain järjestämisvastuussa olevan maakunnan kanssa rahoituksesta. Sisäministeriö ja pelastuslaitokset valmistelevat parhaillaan pelastustoimen uudistusta. Alueellisia pelastuslaitoksia on tällä hetkellä 22.
- Nyt tehty ratkaisu tarkoittaa suurta rakenteellista muutosta pelastustoimeen, mutta antaa erinomaisen mahdollisuuden kehittää myös pelastustoimen käytäntöjä. Nykyistä suuremmat pelastuslaitokset takaavat resurssien tehokkaan käytön ja suomalaisten avunsaannin hätätilanteissa myös jatkossa, sisäministeri Petteri Orpo toteaa.
Sisäministeriössä valmistellaan pelastustoimen järjestämislakia, joka lähtee lausuntokierrokselle myöhemmin keväällä. Järjestämislaki seuraa aluejaon lisäksi muitakin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisessä tehtäviä ratkaisuja.
Pelastustoimen uudistuksella tavoitellaan tehokkaampaa ja taloudellisempaa järjestelmää, jossa pystytään varautumaan myös harvinaisiin suuronnettomuuksiin tai luonnonkatastrofeihin koko maassa. Kyse ei ole vain hallinnon uudistamisesta, vaan samalla on tilaisuus uudistaa pelastustoimen sisältöä ja toimintatapoja.
Lue lisää pelastustoimen uudistuksesta: www.intermin.fi/fi/kehittamishankkeet/pelastustoimen_uudistus
Lisätietoja
pelastusylijohtaja Esko Koskinen, p. 0295 418840, etunimi.sukunimi@intermin.fi
hankejohtaja Taito Vainio, p. 0295 488 423, etunimi.sukunimi@intermin.fi
Hallitus linjasi sote- ja aluehallintouudistusta (Valtioneuvoston tiedote 6.4.2016): valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/hallitus-linjasi-sote-ja-aluehallintouudistusta?_101_INSTANCE_3wyslLo1Z0ni_groupId=10616
Hallituksen linjaus maakunnille siirrettävistä tehtävistä (VN): vnk.fi/documents/10616/2287640/Hallituksen+linjaus+maakuntahallinnon+teht%C3%A4v%C3%A4t+5.4.2016/101bc0ea-ca53-43a8-9252-c66e073bfe80