Pelastustoimen uusi strategia korostaa kriisinkestävyyttä ja yhtenäisiä palveluja
Pelastustoimen uusi visio on Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi – yhteistyössä. Vuoteen 2025 ulottuva pelastustoimen uusi strategia korostaa yhteistyötä kaikkien alan toimijoiden kesken lähellä ihmisiä. Tavoitteena on yhdenmukaistaa pelastustoimen palveluja koko maassa tinkimättä laadusta. Samalla vahvistetaan pelastustoimen valtakunnallista ohjausta. Strategia julkaistiin 31. toukokuuta.
Strategian mukaan pelastustoimi vahvistaa yhteensovittajan rooliaan esimerkiksi suuronnettomuuksissa ja niihin varautumisessa, jotta kaikki toimijat kuten pelastuslaitokset, sopimuspalokunnat, poliisi, ensihoito ja muut kumppanit toimivat koordinoidusti yhdessä.
Strategia määrittelee pelastustoimen tulevien vuosien suunnan ja tavoitteet. Käytännöksi strategia muuttuu pelastustoimen uudistuksessa, jossa pelastustoimen järjestäminen siirtyy kunnilta viidelle maakunnalle vuoden 2019 alusta. Uudistuksessa sovitaan strategiasta seuraavat toimenpiteet, jotta pelastustoimessa uudistuu hallintorakenteiden lisäksi myös toiminta.
Pelastustoimen strategiatyön aikana on arvioitu perusteellisesti nykytilaa ja tulevia haasteita. Julkisen talouden vaikeudet ja muut toimintaympäristön muutokset kannustavat muuttamaan toimintatapoja, jotta pelastustoimen toimintakyky säilyy hyvänä myös tulevaisuudessa.
Strategia valmisteltiin sisäministeriön ja pelastusalan yhteistyönä. Työssä olivat mukana pelastuslaitokset, aluehallintovirastojen pelastustoimen ja varautumisen vastuualueet, Kuntaliitto, Sopimuspalokuntien liitto sekä Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK). Lisäksi Suomen palomiesliitto (SPAL), Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL) ja Suomen palopäällystöliitto (SPPL) sekä pelastustoimen vapaaehtoistoimintaan liittyvät järjestöt osallistuivat nykytilan ja tulevien haasteiden kartoittamiseen.
Tutustu pelastustoimen strategiaan
Katso strategian esittelyvideo
Strategia lyhyesti kuvina
Pelastusylijohtaja Esko Koskisen blogikirjoitus strategiasta
Lue lisää strategian valmistelusta
Lisätietoja
neuvotteleva virkamies Tiina Männikkö, p. 0295 488 415, etunimi.sukunimi@intermin.fi
erityisasiantuntija Jouni Pousi, p. 0295 488 453, etunimi.sukunimi@intermin.fi