Hyppää sisältöön
Kalenteri

Uutiset ja tiedotteet

Henkilökuva kirjoittajista Anni Kurunsaari ja Jani Jämsä.

Uudet alueelliset riskiarviot on laadittu – yhteistyö varautumisen edistämiseksi jatkukoon

Alueellisen varautumisen näkökulmasta merkittävä yhteistyön ponnistus saatiin keväällä 2023 maaliin, kun alueelliset riskiarviot valmistuivat 18 alueella. Sisäministeriön toimeksiannon mukaan laadituissa riskiarvioissa tarkastellaan alueellisesti merkittäviä riskejä. Riskiarviot päivittävät varautumisen perusteita – sitä, mihin meidän tulisi varautua ja mitä erityispiirteitä kullakin alueella on, kirjoittavat erityisasiantuntija Anni Kurunsaari ja riskienhallintapäällikkö Jani Jämsä.
Kolumni sisäministeriö Pelastustoimi, 19.6.2023 9:26
Materiaaliapua paketeissa lentokentällä.

Suomi lähettää hätäapua Ukrainaan Kahovkan padon tuhoamisen vuoksi

Suomesta lähetetään hätäapua Etelä-Ukrainaan EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta. Ukrainaan lähetetään vedenpuhdistustarvikkeita ja muonapakkauksia. Lisäksi valmistaudutaan lähettämään lisäapua Ukrainan viranomaisten päivittyvien pyyntöjen perusteella. Tiistaina 6. kesäkuuta räjäytetyn Kahovkan padon inhimilliset ja ympäristölliset vaikutukset ovat merkittäviä. Suomi on toimittanut maaliskuusta 2022 alkaen Ukrainaan siviilipuolen materiaaliapua. Suomi jatkaa Ukrainan tukemista.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 9.6.2023 14:23

Ministeri Mikkonen osallistuu CBRN-uhkia koskevaan epäviralliseen ministerikokoukseen Brysselissä

Sisäministeri Krista Mikkonen osallistuu 30.5. Brysselissä EU-maiden siviilivalmiudesta vastaavien ministereiden epäviralliseen kokoukseen, jossa aiheena ovat CBRN-uhat (kemialliset, biologiset, säteily- ja ydinuhat).
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 30.5.2023 9:19
Väestönsuojan varustelaatikko.

Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta pitää väestönsuojelua tarpeellisena turvallisuustoimena

Suomalaisten pelastusasenteet 2023 -raportin mukaan suomalaisten asenteet pelastustoimea kohtaan ovat pysyneet positiivisina. Maailman tapahtumat, esimerkiksi Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, näkyvät selvästi siinä, miten todennäköisinä suomalaiset pitävät erilaisten riskien mahdollista toteutumista. Samoin suomalaiset kokevat esimerkiksi väestönsuojelun aiempaa tarpeellisemmaksi.
Tiedote Pelastusopistosisäministeriö Pelastustoimi, 29.5.2023 13:00

Pelastuslaitosten uutiset

Loviisa25-valmiusharjoitus keskiviikkona 19.3.2025

Fortumin Loviisan ydinvoimalaitoksen kolmen vuoden välein järjestettävä lakisääteinen valmiusharjoitus pidetään keskiviikkona 19.3.2025.
Tiedote Itä-Uusimaa Pelastustoimi, 18.3.2025 9:20

Päivittyvä tiedote (11.3.): Hangon ympäristövahinko

Päivitämme tähän uusimmat tiedot Hangon ympäristövahingon selvittämisestä. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos toimii tilanteessa yleisjohtajana ja koordinoi toimenpiteitä. Pelastuslaitos tekee asiassa kiinteää yhteistyötä Hangon, Raaseporin, Suomen ympäristökeskuksen, Metsähallituksen ja WWF Suomen kanssa.
Tiedote Länsi-Uusimaa Pelastustoimi, 11.3.2025 12:19

Nollatoleranssi - faktaa vai fiktiota?

Pelastustoimen nollatoleranssi syrjinnälle ja häirinnälle – faktaa vai fiktiota? -hankkeen tuloksia esiteltiin loppuseminaarissa 25.2.2025 Kuopiossa. Hankkeessa tarkasteltiin pelastusalan ja ensihoidon ammattilaisten kohtaaman epäasiallisen ja väkivaltaisen kohtelun yleisyyttä, ilmenemismuotoja, vaikutuksia ja puuttumiskeinoja.
Tiedote Satakunta Pelastustoimi, 10.3.2025 15:38

Huomioita hoitolaitosten palotarkastuksista

Pelastuslaitoksen valvonnan painopisteteema vuonna 2024 olivat hoitolaitokset. Palotarkastuskäyntien keskeisimmät huomiot liittyivät poistumisturvallisuusselvitysten ja paloteknisten laitteiden kuntoon sekä turvallisuuden vastuukysymyksiin.
Tiedote Satakunta Pelastustoimi, 10.3.2025 15:26
Väestönsuojan merkki ovessa. Oranssilla pohjalla tummansininen kolmio, jonka alla teksti Väestönsuoja, Skyddsrum.

Väestönsuojan hoitajan kurssit taloyhtiöille huhtikuussa

Päijät-Hämeen pelastuslaitos järjestää lähikoulutuksena kaksi maksutonta Väestönsuojan hoitajan kurssia taloyhtiöille huhtikuussa.
Tiedote Päijät-Häme Pelastustoimi, 7.3.2025 19:03
ensihoitajat ja pelastajat harjoittelevat onnettomuustilanteessa toimimista

Mikä kuormittaa pelastajia ja ensihoitajia Uudellamaalla?

Uudenmaan neljän pelastuslaitoksen yhteishankkeessa selvitetään pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä kuormittavat psykososiaaliset tekijät ja tarjotaan suosituksia psykososiaalisen työhyvinvoinnin kehittämiseen.
Tiedote HelsinkiItä-UusimaaKeski-UusimaaLänsi-Uusimaa Pelastustoimi, 5.3.2025 21:15
Kolme pelastajaa keltaisissa huomivaatteissa ja kypärissä. Selässä teksti pelastuslaitos Päijät-Häme.

Päijät-Hämeen pelastusjohtajaksi 25 hakijaa

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen pelastusjohtajaksi on hakenut 25 henkilöä, joista 22 täyttää kelpoisuusvaatimukset.
Tiedote Päijät-Häme Pelastustoimi, 5.3.2025 11:54
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen logo paloauton ovessa

Paloturvallisuuden itsearviointi on alkanut Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella

Toimiiko palovaroitin? Näkyykö talosi osoitemerkintä tielle? Lataatko sähkölaitteitasi turvallisesti? Oletko varautunut häiriö- tai kriisitilanteita varten? Paloturvallisuuden itsearviointi on käynnissä.
Tiedote Keski-Uusimaa Pelastustoimi, 5.3.2025 9:51
Violetissa huomioliivissä ja valkoisessa kypärässä oleva nainen kirjoittaa lehtiöön. Rinnassa teksti Päijät-Häme pelastuslaitos.

Palotarkastajan virka avoinna Päijät-Hämeen pelastuslaitoksella

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen pelastustoimi etsii kemikaaliasioihin erikoistunutta palotarkastajaa. Haku avoinna Kuntarekryssä.
Tiedote Päijät-Häme Pelastustoimi, 3.3.2025 12:44
Kolme miestä hymyilevät kameroille. Keskimmäisellä miehellä on pokaali kädessään.

Mikko Salmela on vuoden palomiesurheilija

Vuoden 2024 palomiesurheilijaksi on valittu pelastaja Mikko Salmela.
Tiedote Varsinais-Suomi Pelastustoimi, 28.2.2025 13:24