
Värtsilään uusi pelastusasema
Värtsilän pelastusaseman uudet tilat ovat valmistuneet yritysyhteistyössä Cemagro Oy:n kanssa, tilat sijaitsevat yrityksen terminaali- ja tuotantotilojen yhteydessä. Aloite yhteisiin tiloihin tuli Cemagrolta vuonna 2021. Aseman avajaisia vietettiin 24.3.3023
-Ennen rakentamista meillä oli jo muutaman vuoden ajan käynnissä muutostyö- ja luvitusprosessi. Tällöin TUKESin kanssa keskustelimme, että olisiko meillä pelastuslaitoksen kanssa yhteistä synergiahyötyä, jos sijaitsisimme lähekkäin. Pienellä rakennustyöllä saimme myös pelastuslaitokselle hyvät tilat, missä olla, kertoo Cemagro Oy:n toimitusjohtaja Juhani Muhonen.
Pelastuspäällikkö Ville-Petteri Pulkkinen kertoo, että Värtsilän pelastusaseman entiset tilat olivat tulleet tiensä päätökseen. Aiemmin asematilat sijaitsivat entisen kunnantalon yhteydessä ja olivat jo erittäin heikossa kunnossa.
-Meillä on tilojen lisäksi toiminnallista yhteistyötä Cemagron kanssa. Yrityksen henkilöstö on osin koulutettu pelastuslaitoksen yleisiin hälytystehtäviin ja toisaalta pelastuskoulutettu henkilöstö nostaa myös yrityksen turvallisuuden tasoa, Ville-Petteri Pulkkinen taustoittaa.
Uudet tilat on mitoitettu kahdelle pelastuslaitoksen ajoneuvolle ja ajoneuvojen takana on varasto- ja henkilöstötiloja. Tilat on kalustettu kokonaan kierrätyskalustein.
-Värtsilässä on oltu ajanhermolla kautta historian, kertoo palokunta-aktiivi Pekka Kunnas. Nyt kyseessä on Värtsilän palokunnan kolmas muutto. Ensimmäinen muutto oli sotien jälkeen nykyisen rajan tälle puolen. Ensimmäiset ja kunnolliset tilat saatiin 1950-luvulla.
Rajapaikkakunnalla läheinen yhteistyökumppani on myös Pohjois-Karjalan rajavartiosto.
-Raja näkyy lähes jokaisessa hälytyksessä. Toivoisin yhteistyötä rajan kanssa jatkettavan ja laajennettavan. Se, että toimimme yhdessä paikallisten asukkaiden turvallisuuden eteen, on win-win-tilanne, Pekka Kunnas kiteyttää.
Pohjois-Karjalan pelastusalanliitto jakoi avajaistilaisuudessa ansiomerkit Pekka Kunnakselle, Juhani Muhoselle ja Jari Sivoselle.