Takaisin

Satakunnassa 28 paloasemaa toivottavat vieraat tervetulleiksi lauantaina

Julkaisuajankohta 20.11.2023 15.16
Tiedote
Päivä Paloasemalla -tapahtuman mainoskuva. Kuvassa kaksi henkilöä sammutusvaatteissa ja otsikko: Päivä Paloasemalla. Tapahtuman päivämäärä on 25.11.2023.
Päivä Paloasemalla 25.11.2023

Päivä Paloasemalla -tapahtumaa vietetään lauantaina 25.11. noin 380 paloasemalla eri puolilla Suomea. Elämykselliseen koko perheen turvallisuustapahtumaan odotetaan kaikkiaan noin 120 000 vierasta. Päivä Paloasemalla -tapahtumat ovat osa Paloturvallisuusviikkoa. Satakunnassa tapahtuma järjestetään yhteensä 28:lla eri asemalla. Kaikki tapahtumapaikat löytyvät netistä osoitteesta paloturvallisuusviikko.fi.

Päivästä Paloasemalla on muodostunut suuri valtakunnallinen turvallisuustapahtuma, jossa viihdytään ja opitaan elämyksellisesti paloturvallisuustaitoja. Tänä vuonna tapahtumia on noin 380 paloasemalla kaikkialla Suomessa. 

– Paloturvallisuuteen päästään lauantaina paloasemilla tutustumaan ihan kädestä pitäen. Tapahtumien sisältö vaihtelee hieman asemittain, mutta kiinnostavaa nähtävää ja opittavaa riittää niin lapsille kuin aikuisillekin. Paloasemilla on erilaisia tehtävärasteja, nähtävillä on palokunnan kalustoa, ja tapahtumassa pääsee tutustumaan palokuntalaisiin, kertoo Mikko Puolitaival Satakunnan pelastuslaitokselta.

Päivä Paloasemalla -tapahtuman erikoisuutena tänä vuonna on Suunnittele sammutin -kilpailu, jossa tapahtuman osallistujat pääsevät suunnittelemaan unelmiensa sammuttimia. Lisäksi paloasemilta löytyy mm. kuvausseiniä, joiden edessä kävijät voivat ottaa itsestään mainioita kuvia. Kannustamme osallistumaan tapahtumiin koko perheen voimin. Päivä Paloasemalla -tapahtuma käynnistää Paloturvallisuusviikon, jonka teemana on tänä vuonna nuorten, omilleen muuttaneiden aikuisten kotien paloturvallisuus. 

Satakunnasta tapahtumaan ilmoittautuneet asemat ovat Ahlaisten VPK, Eurajoen VPK, Euran VPK, Harjavallan VPK, Hinnerjoen VPK, Huittisten VPK, Kaasmarkun VPK, Kankaanpään VPK, Kanta-Porin Paloasema, Karvian VPK, Kauttuan Tehtaiden VPK, Kiukaisten VPK, Kokemäen VPK, Köyliön VPK, Lapin VPK, Luvian VPK, Merikarvian VPK, Nakkilan VPK, Noormarkun VPK, Panelian VPK, Pihlavan VPK, Pomarkun VPK, Porin Vpk, Preiviikin VPK, Rauman paloasema, Reposaaren VPK, Säkylän VPK ja Ulvilan VPK.

Aivan kaikki Suomen paloasemat eivät sentään lauantaina 25.11. ole auki. Päivä Paloasemalla -tapahtumaan osallistuvien asemien aukioloajat ja osoitteet löytyvät osoitteesta https://paloturvallisuusviikko.fi/paiva-paloasemalla/


Paloturvallisuusviikkoa koordinoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Yhteistyössä ovat mukana Pelastuslaitokset, Pelastusliitot, sisäministeriö, EHYT ry, Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto, Kirkkohallituksen Diakonia ja yhteiskunta, Suomen Kiinteistöliitto, Suomen Omakotiliitto, Suomen Palopäällystöliitto, Nuohousalan Keskusliitto sekä Vanhustyön keskusliitto. Paloturvallisuusviikon rahoittaa Palosuojelurahasto.  
 

Satakunta

Uusimmat