Sähköpotkulautaonnettomuudessa voi tulla vakavia vammoja
Kesä on sähköpotkulautojen sesonkiaikaa. Sähköpotkulauta on hyvä lisä liikkumismahdollisuuksiin, mutta niiden käytössä tulee olla huolellinen, jotta ei aiheuta vaaraa itselleen tai muille. Etenkin päihtyneenä ajaminen lisää tapaturmia, jotka voivat olla kohtalokkaita.
Tilastojen perusteella noin kolmekymmentävuotiaat miehet ovat alttiimpia onnettomuuksille kuin muut sähköpotkulautojen käyttäjät. Suhteessa tehtyjen matkojen määrään sähköpotkulautaonnettomuuksia tapahtuu enemmän yöllä kuin päivällä. Öisissä onnettomuuksissa korostuu päihtyneenä ajaminen. Myös isojen yleisötapahtumien aikaan loukkaantumisia sattuu sähköpotkulautailijoille herkemmin.
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisassa päivystyksen palvelualuejohtajana toimiva Minna Pitkänen kertoo, että varsinkin humalassa sähköpotkulaudalla ajaminen aiheuttaa onnettomuuksia, joiden seuraukset ovat pahoja.
Vahinkoja voi toki tapahtua myös selvinpäin, mutta erityisesti viikonloppuisin, myöhään illalla ja yöllä sattuu vaikeita vammoja, kuten raajojen murtumia ja päävammoja. Lievimmillään päävamma on aivotärähdys, pahimmillaan aivoverenvuoto, joka voi olla kohtalokas, Pitkänen huomauttaa.
Sähköpotkulautapalvelun tarjonta on vapaa elinkeino eikä sähköpotkulaudoilla ajo tai niiden pysäköinti katualueella edellytä kadunpitäjältä erillistä suostumusta tai lupaa. Kunnat voivat kuitenkin neuvotella alueellaan toimivien sähköpotkulautaoperaattoreiden kanssa keinoista, joilla potkulautailun turvallisuutta voisi parantaa.
Potkulautapalvelun tarjoajan käyttäjilleen asettamia keinoja voivat olla esimerkiksi ajonopeuden rajoitukset vilkkaasti liikennöidyillä alueilla tai tiettynä vuorokauden aikana, potkulaudoille osoitettujen pysäköintipaikkojen käyttövaatimus tai pysäköintikielto tietyillä alueilla sekä ajokielto jollakin alueella, öisin tai viikonloppuöisin.
Paloturvallisuuden näkökulmasta on myös hyvä yhdessä pelastuslaitoksen asiantuntijoiden kanssa varmistaa, että sähköpotkulautaoperaattorien lautojen lataamiselle osoitetut tilat ovat sijainniltaan ja muilta ominaisuuksiltaan käyttötarkoitukseen soveltuvat, toteaa Eloisan pelastuspäällikkö Tuomo Halmeslahti.
Sähköpotkulauta on ajoneuvo, jonka kuljettajan tulee noudattaa liikennesääntöjä
Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eini Karvonen muistuttaa, että sähköpotkulautakin on ajoneuvo. Käyttipä sitten omaa tai vuokrattua sähköpotkulautaa, käyttäjän on tunnettava sähköpotkulautailua koskevat säännöt.
Esimerkiksi sähköpotkulautailijan paikka liikenteessä on monelle edelleen epäselvä. Useampi kuin joka kolmas Liikenneturvan kyselyyn vastanneesta uskoo virheellisesti, että aikuinen saisi sähköpotkulautailla jalkakäytävällä, kunhan ajaa hitaasti. Yhtä moni luulee, että pyörätien puuttuessa jalkakäytävällä saa kulkea sähköpotkulaudalla, jos ajoradalla on paljon autoliikennettä.
"Vuokrakäyttöisillä sähköpotkulaudoilla rakenteellinen enimmäisnopeus on yli 15 km/h, joten niillä kuljetaan samoilla säännöillä kuin polkupyörällä. Tämä koskee myös sähköpotkulautailijan paikkaa liikenteessä – eli käytetään pyöräilyyn tarkoitettuja väyliä. Jos pyörätietä ei ole, on siirryttävä ajoradalle – jalkakäytävällä ei saa ajaa. Jos ajoradalle ei halua siirtyä, on lauta pysäköitävä sellaiseen paikkaan, jossa se ei ole toisten kulkijoiden tiellä, ja jatkettava matkaa vaikka jalan", Karvonen selventää.
Sähköpotkulautailijan on myös hyvä huomioida, että laudat on tarkoitettu yhdelle ihmiselle. Niillä ei saa kuljettaa matkustajia, edes lapsia. Liikenneturvan sivuilta voi kerrata lisää sähköpotkulautailijaa koskevia sääntöjä.
Komisario Seppo Porokka Itä-Suomen poliisilaitokselta muistuttaa, että poliisi valvoo kesän aikana myös sähköpotkulautoja. Sähköpotkulaudan kuljettaja voi syyllistyä niin sanottuun tankojuopumukseen eli liikennejuopumukseen moottorittomalla ajoneuvolla, jos hän ajaa sähköpotkulaudalla päihtyneenä ja aiheuttaa vaaraa toisen turvallisuudelle.
Jos sähköpotkulaudan tai polkupyörän kuljettaja ajaa päihtyneenä ja hänen ajonsa on epävarmaa, voidaan hänelle määrätä sakko tieliikennelain 17. pykälän mukaan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, Porokka huomauttaa.