Keski-Suomen pelastuslaitos sai käyttöönsä uutta kalustoa
Keski-Suomen pelastuslaitos on saanut käyttöönsä kaksi uutta säiliösammutusautoa ja kaksi uutta sammutusautoa. Säiliösammutusautot tulevat käyttöön Karstulaan ja Jyväskylään Tikkakoskelle. Sammutusautot puolestaan menevät Viitasaaren ja Jyväskylän Seppälän paloasemille.
Säiliösammutusauto on yhdistelmä, joka on suunniteltu hoitamaan sammutus-, pelastus-, raivaus- ja kemikaalitorjuntatehtävät yhdellä ajoneuvolla.
– Säiliösammutusauton etu on se, että kun yhdistetään sammutus- ja säiliöauton perusominaisuudet ja peruskalusto, yhdellä ajoneuvolla voidaan korvata kaksi erillistä autoa. Tämä on eduksi silloin, jos henkilöstö- tai tilaresurssit ovat rajalliset, kertoo tekninen päällikkö Kimmo Hirvonen Keski-Suomen pelastuslaitokselta.
Seppälän ja Viitasaaren paloasemille suuntaavat sammutusautot ovat myös monipuolisia ajoneuvoja. Tavallisesti sammutusauton kaluston avulla tulee selviytyä muun muassa sammutustoiminnasta savusukelluksineen, pintapelastuksesta, raivauksesta, vaarallisten aineiden onnettomuuden jälkeisestä tiedustelusta ja pelastamisesta sekä ensivastetehtävästä.
Lisäksi Seppälän sammutusauto on varustettu normaalia raskaammalla tiepelastus- ja raivauskalustolla sekä korkealla työskentelyn välineillä.
Korvatut autot kiertoon ja sitä vanhemmat pois käytöstä
Uudet autot tulevat vanhemman kaluston tilalle. Vanhemman kaluston käyttöä jatketaan vielä muualla Keski-Suomessa, jotta vielä vanhempaa kalustoa voidaan siirtää kokonaan pois käytöstä. Esimerkiksi Karstulan uusi säiliösammutusauto korvaa edellisen, vuoden 2006 mallisen auton, joka siirtyy käyttöön Jämsän Kuorevedelle. Muutoksen myötä Kuoreveden paloasemalla poistuu kokonaan käytöstä noin 35 vuotta palvellut ajoneuvo.
Vanhan kaluston poisto ei ainoastaan paranna pelastustoiminnan tehokkuutta vaan myös lisää käyttäjäturvallisuutta.
– Näiden uusien pelastusajoneuvojen avulla olemme valmiit turvaamaan maakunnan asukkaita entistäkin paremmin. Lisäksi kierrättämällä vanhat autot ja päivittämällä kalustoamme voimme taata toimintavarmemman ja turvallisemman pelastustoiminnan koko maakunnan alueella, Hirvonen tiivistää.
Lisätietoja:
Kimmo Hirvonen, tekninen päällikkö, p. 050 054 4295, kimmo.hirvonen(at)pelastustoimi.fi