Takaisin

Keski-Suomen pelastuslaitos muistuttaa turvallisesta liikennekäyttäytymisestä onnettomuustilanteissa

Julkaisuajankohta 11.1.2024 12.35
Tiedote
Nostolava-auton perä

Ajoneuvon kuljettajan on tärkeää noudattaa erityistä varovaisuutta lähestyessään onnettomuuspaikkaa.

Onnettomuuspaikalla työskentely sisältää aina riskejä auttajille, ja onnettomuuspaikoille ei kaivata lisää vaaroja. Kun ohitat onnettomuuspaikkaa, jossa pelastajat ovat jo työssään, hiljennä reilusti vauhtia ja ohita onnettomuuspaikka hitaasti. Näin annat auttajien tehdä työnsä rauhassa. Noudata liikenteenohjauksen antamaa opastusta ja älä kuvaa onnettomuuspaikkaa. Pelastushenkilökunta päästää aina muun liikenteen onnettomuuspaikan ohi, jos se on turvallista.

Jos olet ensimmäinen onnettomuuspaikalla
Jos olet liikenneonnettomuuspaikalla ensimmäinen, tärkeintä on aloittaa auttaminen ja toimia itselleen sekä muille liikkujille turvallisella tavalla. Pysäköi auto turvalliseen kohtaan tien laitaan ja laita hätävilkut päälle. Tee itsesi näkyväksi esimerkiksi pukemalla heijastinliivi ja kävele varovasti lähemmäs selvittämään onnettomuuspaikan avun tarve. Soita hätänumeroon 112 ja anna ensiapua osaamisesi mukaan. Paikantamisessa apuna toimii 112-sovellus.

Pelastustoimen verkkosivuilta löydät lisää tietoa toiminnasta onnettomuuspaikalla. 

Miten toimia, kun kohtaa hälytysajossa olevan ajoneuvon liikenteessä?
Jos tien päällä ollessasi huomaat, että hälytysajoneuvo on matkalla onnettomuuspaikalle ja lähestyy takaapäin hälytysvalot vilkkuen, laita ajoneuvosi hätävilkut päälle osoittaaksesi, että olet huomannut hälytysajoneuvon. Pidä vauhti tasaisena ja väistä sopivan kohdan tullen esimerkiksi tien laitaan tai linja-autopysäkille. Äkkinäisiä jarrutuksia ei tule tehdä. Liikennevaloristeyksessä jätä lähestyvälle pelastusajoneuvolle kulkuväylä kaistojen väliin. Hätävilkkujen sammutuksessa ei kannata kiirehtiä, sillä hälytysajoneuvoja voi tulla kerralla useampi. 

Kun hälytysajoneuvo ajaa vastaan, hätävilkkuja ei tarvitse käyttää.

Lisätietoja

Pertti Loivamaa, palopäällikkö, pertti.loivamaa(at)pelastustoimi.fi, p. 040 558 6930

Keski-Suomi

Uusimmat