Takaisin

Hiljainen mielenilmaus turvallisemman liikenteen puolesta

Julkaisuajankohta 17.10.2024 16.25
Tiedote
Rauman paloaseman henkilöstö - Turvallisemman liikenteen puolesta

Pelastusalan edustajat ympäri Suomen pysähtyivät torstai-iltana 16.10. näkyvästi muistamaan liikenneonnettomuudessa menehtynyttä kollegaa sekä ilmaisemaan tahtonsa turvallisemmasta tieliikenteestä. Satakunnasta tilaisuuksiin osallistui yhteensä yli 550 pelastusalan edustajaa yli 30 eri asemalta.

16.10.2024 pelastusalan edustajat pysähtyivät hiljaiseen mielenilmaukseen muistamaan liikenneonnettomuudessa menehtynyttä kollegaansa sekä ilmaisemaan tahtonsa turvallisemmasta tieliikenteestä. 

Mielenilmaus kokosi valtavan määrän pelastusalan edustajia paloasemien, torien ja liikenneväylien varsille. Hiljaiseen hetkeen osallistuvat seisoivat vierekkäin rivissä viiden minuutin ajan. Satakunnasta mukana mielenilmauksessa olivat kaikki päätoimiset paloasemat sekä suurin osa sopimuspalokunnista - yhteensä yli 550 henkilöä.Tapahtuma sai suurta huomiota myös sosiaalisessa mediassa, josta julkaisuja voi etsiä aihetunnisteilla #TurvallisemmanLiikenteenPuolesta sekä #ForSaferRoads.

Pelastusalalla toivotaan, että tämä mielenilmaus käynnistää laajempaa keskustelua sekä aktiivisia toimia paremman liikenneturvallisuuden puolesta. Me näemme liikenneturvallisuuden puutteita työssämme päivittäin. Onnettomuudet kertovat karua kieltään siitä, miten liikenteen riskit johtavat vakaviin tilanteisiin, ihmisten vammautumiseen ja jopa kuolemiin. Liikenneturvallisuus on meille myös tärkeä työturvallisuuskysymys.

Liikenneturvallisuuteen voidaan vaikuttaa monella tasolla - esimerkiksi lainsäädännöllisesti, yksilön ja yhteisöjen tasolla. Turvallisuus lähtee aina meistä itsestämme. Pidäthän sinä omalta osaltasi huolen, että toimit turvallisesti liikenteessä ja varmistat, että myös lähipiirissäsi olevat toimivat niin.

Ohjeita turvalliseen liikenteeseen:
 

Keskity liikenteeseen. Tarkkaile liikennettä ja varaudu ennakoimaan tilanteita, kuten jalankulkijoita, pyöräilijöitä tai äkillisesti kääntyviä ajoneuvoja. Älä käytä puhelinta ajon aikana.

Käytä aina turvavyötä. Turvavyö pelastaa henkiä ja ehkäisee vakavia vammoja onnettomuustilanteessa, niin kuljettajalle kuin matkustajille.

Älä aja päihteiden vaikutuksen alaisena. Alkoholi ja huumeet hidastavat reaktiokykyä ja heikentävät arviointikykyä. Jos otat, et aja.

Noudata nopeusrajoituksia ja sovita nopeus olosuhteiden mukaan. Ylinopeus lisää onnettomuusriskiä merkittävästi.

Huomioi sääolosuhteet. Talviolosuhteissa varmista, että autosi on varustettu talvirenkailla ja että ajotapasi soveltuu liukkaisiin tai huonosti näkyviin olosuhteisiin.

Pidä riittävä turvaväli. Anna itsellesi ja muille tienkäyttäjille tilaa reagoida äkillisiin tilanteisiin. 

Anna tietä hätäajoneuvoille. Aina kun huomaat lähestyvän hätäajoneuvon, anna sille tietä, kytke hätävilkut päälle ja väistä turvallisesti, jotta hälytysajoneuvo voi jatkaa matkaa esteettä.

Toimi näin onnettomuuspaikalla: Kun ohitat onnettomuuspaikan, varmista maltillisella ajonopeudella pelastushenkilöiden työturvallisuus. Jos onnettomuuspaikalla ei näy viranomaisia tee tilannearvio ja pyri selvittämään, mitä on tapahtunut. Selvitä, onko loukkaantuneita, arvioi avun tarve, hälytä apua ja auta loukkaantuneita osaamisesi mukaan. Jokaisella tienkäyttäjällä on avustamisvelvollisuus. Huomioi aina myös oma turvallisuus.

Lisätietoja:

Mikko Puolitaival, vastuualuejohtaja - onnettomuuksien ehkäisy
044 701 1521
mikko.puolitaival@sata.fi
 

 

Satakunta

Uusimmat