Takaisin

Viron sisäministeri Ken-Marti Vaher vierailee Suomessa

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 23.1.2014 12.39
Tiedote

Viron sisäministeri Ken-Marti Vaher saapuu Suomeen sisäministeri Päivi Räsäsen vieraaksi 29.1.2014. Ministerit Vaher ja Räsänen allekirjoittavat vierailun aikana Suomen ja Viron välisen yhteistyösopimuksen, joka koskee onnettomuuksien ehkäisemistä, niihin varautumista ja pelastustoimintaa. Ministeri Vaherin vierailuohjelmaan kuuluu myös tutustuminen meripelastuksen lohkokeskukseen Helsingissä.

Vierailun aikana allekirjoitettavan yhteistyösopimuksen tarkoituksena on ensisijaisesti suojella ihmisiä ja ympäristöä sekä omaisuutta. Sopimuksessa on määräykset osapuolten toimivaltaisista viranomaisista ja yhteyspisteistä, onnettomuuksista ilmoittamisesta, keskinäisestä avunannosta sekä osapuolten yhteisistä toimenpiteistä. Välittömän operatiivisen avun lisäksi sopimus tukee muuta pelastustoiminnan kehittämiseen liittyvää yhteistyötä maiden välillä. Viro on ollut innovatiivinen ja tehokas erityisesti onnettomuuksien ehkäisyn kehittämisessä.

Nyt allekirjoitettavalla sopimuksella uudistetaan vuonna 1995 allekirjoitettu sopimus.

Suomella ja Virolla on pitkät yhteistyöperinteet pelastustoimen alalla. Suomi tuki Viroa merkittävästi pelastusalan koulutuksen ja rakenteiden uudelleen järjestämisessä Viron itsenäistyttyä. Suomi on myös antanut muun muassa metsäpalonsammutusapua Viroon.

Lisätietoja:
Ylijohtaja Laura Yli-Vakkuri, 0295 488 250
Kansainvälisten asioiden johtaja Tiina Peltola-Lampi, 0295 488 444 (sopimukseen liittyvät kysymykset)
 

Uusimmat