Jokainen viranomainen vastaa oman toimialansa vakavien häiriötilanteiden yleisjohtajuudesta
Sisäministeriö ehdottaa, että kaikkien keskeisten ministeriöiden (STM, PLM, TEM, MMM, YM) toimialalla tapahtuvien vakavien häiriötilanteiden yleisjohtajuus (myös moniviranomaistilanteissa) säädettäisiin niiden viranomaisten tehtäväksi, jotka muutenkin vastaavat kyseisten häiriötilanteiden johtamisesta, tilannekuvan ylläpidosta ja viestinnästä.
Pelastustoimen osalta lainsäädäntö on jo nykyisellään asianmukainen. Pelastustoiminnan moniviranomaistilanteissa pelastusviranomainen vastaa yleisjohtajuudesta. Pelastusviranomainen voi lisäksi antaa tarvittaessa virka-apua muille viranomaisille.
Onnettomuustutkintakeskus ehdotti maanantaina 3.2. Talvivaaran kaivosta koskevasta tutkintaselostuksessaan muun ohella, että sisäministeriön tulisi yhdessä muiden ministeriöiden kanssa, tarvittaessa lainsäädännöllä huolehtia siitä, että kaikenlaisten vakavien vaara- ja onnettomuustilanteiden yleisjohtajuus ja toimivaltasuhteet ovat selvät ja toimivat. Kiireettömissäkin tapauksissa tarvitaan yleisjohto, jolla varmistetaan kaikista tehtävistä huolehtiminen, sujuva yhteistoiminta, kokonaistilannekuvan ylläpito ja viestintä.
Sisäministeriön näkemyksen mukaan pelastuslaissa tarkoitettujen kiireellisiä toimia vaativien onnettomuustilanteiden osalta lainsäädäntö on ajantasainen ja kunnossa niin johtamisvastuiden kuin toimivaltasuhteiden osalta. Sisäministeriön näkemyksen mukaan johtosuhteita ei tule muuttaa häiriötilanteissa niiden vakavuuden tai laajuuden perusteella, vaan asianomainen toimivaltaisen viranomainen johtaa ja vastaa häiriötilanteen hoitamisesta sen laajuudesta riippumatta.
Sisäministeriö ehdottaa, että keskeisten ministeriöiden toimialoilla kartoitettaisiin sellaiset tilanteet, jotka saattavat edellyttää laajempaa ja pitkäaikaisempaa toimintaa sekä viranomaisten tavanomaista laajempaa yhteistoimintaa. Samalla tulisi tarkistaa puolustusvoimien ja muiden viranomaisten virka-apusäädökset sekä muiden vastaavien toisen viranomaisten tukemiseen tähtäävien järjestelyiden riittävyys ja kattavuus. Selvitystyön perusteella tulisi tarvittaessa käynnistää mahdolliset lainsäädäntömuutokset.
Sisäministeriö esittää, että häiriötilanteiden hoitamisesta vastaavat keskeiset ministeriöt perustaisivat yhteisen työryhmän valmistelemaan asiaa.
Lisätietoja: pelastusylijohtaja Esko Koskinen, 0295 418 840, valmiusjohtaja Janne Koivukoski, 0295 418 842, pelastusylitarkastaja Ilpo Helismaa, 0295 488 422