Hyppää sisältöön
Kalenteri

Uutiset ja tiedotteet

Pelastusala kehittää vaikuttavuusarviointiin perustuvaa toimintakulttuuria 

Pelastusopiston ja sisäministeriön yhteinen Pelastustoimen palveluiden vaikuttavuuden mittaaminen osana hyvinvointialueita -hanke loi katsauksen alan vaikuttavuuden arvioinnin nykytilaan ja tulevaisuuteen sekä tuotti suosituksia vaikuttavuustyön kehittämiseksi. Hankkeella tuetaan pelastusalaa vaikuttavuustiedolla johtamiseen perustuvaan toimintakulttuuriin siirtymisessä.
Kolumni sisäministeriö Pelastustoimi, 14.2.2025 12:21

Harvaan asuttujen alueiden turvallisuudella on väliä

Muutaman vuoden välein sisäministeriö julkaisee ajankohtaisen katsauksen harvaan asuttujen alueiden turvallisuudesta (harvaturvaraportti). Raportti on hyvä osoitus siitä, kuinka eri toimijoiden tietoaihioita yhdistämällä muodostuu kokonaiskuva laajemmasta alueesta.
Kolumni sisäministeriö Pelastustoimi, 13.2.2025 10:48

Raportti antaa suosituksia harva-alueiden turvallisuuden parantamiseksi

Harvaan asuttujen alueiden turvallisuutta käsittelevä raportti suosittelee, että myös maaseudun paikallisyhteisöt vahvistavat varautumista erilaisiin häiriö- ja kriisitilanteisiin. Tuore raportti käsittelee harvaan asuttujen alueiden turvallisuuden tilannetta ja antaa toimenpidesuosituksia turvallisuuden kehittämiseksi.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 13.2.2025 9:42

Esiselvitys väestönsuojien viranomaisohjeista on valmistunut

Pelastusopisto on julkaissut sisäministeriön tilaaman väestönsuojien viranomaistoimintojen esiselvityksen raportin. Esiselvityksen tarkoituksena on tarjota tietoa väestönsuojien rakentamisen ja valvonnan viranomaisohjeiden sekä säädösten kehittämistarpeisiin.
Uutinen sisäministeriö Pelastustoimi, 10.2.2025 13:47

Pelastuslaitosten uutiset

Itä-Uudenmaan pelastuslaitos järjestää Kilpilahti24-harjoituksen 14.11.2024

Itä-Uudenmaan pelastuslaitos järjestää torstaina 14.11. Kilpilahti24-valmiusharjoituksen. Kilpilahti24-harjoitus on nimensä mukaisesti Kilpilahden teollisuusalueella tapahtuva suuronnettomuusharjoitus, jonka järjestämisvastuu on pelastustoimella. Harjoitus on pelastuslain ja ulkoisia pelastussuunnitelmia koskevan asetuksen mukainen, ja se tulee järjestää kolmen vuoden välein. Harjoituksella ole vaikutuksia alueen asukkaiden elämään.
Tiedote Itä-Uusimaa Pelastustoimi, 6.11.2024 8:00
Puurakennus pitkälle edenneessä tulipalossa.

Rakennuspaloja on sattunut Lapissa tänä vuonna jo 84

Rakennuspalojen ja palovaarojen määrä on kasvanut edellisvuodesta. Aloita lämmityskausi huolellisesti.
Tiedote Lappi Pelastustoimi, 1.11.2024 9:33
Puhelin telineessä.

SAVO24-harjoitus aktivoituu tällä viikolla

Itä-Suomen aluehallintovirasto järjestää SAVO24 -valmiusharjoituksen, jossa myös Pohjois-Savon pelastuslaitos on mukana. Valmiusharjoitus koostuu ennakkotehtävistä sekä info- ja koulutuspäivistä huipentuen lopulta aktiivisiin harjoituspäiviin 30.—31.10.2024 Etelä-Savon ja Pohjois-Savon alueilla.
Tiedote Pohjois-Savo Pelastustoimi, 29.10.2024 10:31
Väestönsuojelun kansainvälinen tunnus: sininen kolmio oranssilla pohjalla.

SAVO24-valmiusharjoituksessa harjoitellaan toimintaa poikkeusoloissa

Etelä-Savon hyvinvointialueen pelastus- ja turvallisuuspalvelut sekä muut toimialat ovat mukana Itä-Suomen aluehallintoviraston vetämässä SAVO24-valmiusharjoituksessa 30.–31.10. Harjoitus ei näy katukuvassa.
Tiedote Etelä-Savo Pelastustoimi, 29.10.2024 9:15

Upinniemessä suuronnettomuusharjoitus 24.10.

Harjoituksessa käytetään myös väestöhälytintä. Ei aiheuta sisälle suojautumisen tarvetta.
Tiedote Länsi-Uusimaa Pelastustoimi, 23.10.2024 10:20
Pelastajia savusukellusvarusteissa ja ensihoitajia omissa työvarusteissaan urheilukentällä.

Pelastajat ja ensihoitajat juoksevat syöpätyön hyväksi 1.11. Savonlinnassa

Pelastajat ja ensihoitajat järjestävät hyväntekeväisyysjuoksutempauksen Savonlinnassa jo neljättä kertaa. Tällä kertaa mukaan Cooper-testiä juoksemaan saadaan savonlinnalaisia nuoria. Tempauksella kerätään rahaa Syöpäsäätiölle. Lahjoitukset kohdistetaan tänä vuonna lasten syöpätutkimukseen.
Tiedote Etelä-Savo Pelastustoimi, 22.10.2024 10:25
Hälytysajoneuvo, jonka edessä seisoo pelastajia ajoradan reunassa.

Säästötoimet näyttävät purevan, mutta onnettomuuksien henkilövahingot herättävät huolta

Säästötoimet ja muutokset henkilöstösuunnittelussa näyttävät purevan Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen ja turvallisuuspalvelujen talouteen, mutta onnettomuustilastot ja etenkin tulipaloissa aiheutuneet henkilövahingot huolestuttavat. Pelastustoimen ja turvallisuuspalvelujen osavuosikatsaus käsiteltiin Pohjois-Karjalan hyvinvointialue - Siun soten turvallisuuden ja varautumisen lautakunnassa, tilastot ovat kuluneelta vuodelta syyskuun loppuun saakka.
Tiedote Pohjois-Karjala Pelastustoimi, 21.10.2024 13:55

Ydinvoimapaikkakuntien hyvinvointialueet vahvistavat varautumis- ja turvallisuusyhteistyötä

Itä-Uusimaan hyvinvointialueen toimialue Itä-Uudenmaan pelastuslaitos ja Satakunnan hyvinvointialueen toimialue Satakunnan pelastuslaitos vahvistavat edelleen varautumis- ja turvallisuusyhteistyötään ydinlaitostoimintaan liittyvien onnettomuus- ja uhkatilanteiden varalta 17.10.2024 allekirjoitetulla sopimuksella.
Tiedote Itä-Uusimaa Pelastustoimi, 21.10.2024 12:42

Hiljainen mielenilmaus turvallisemman liikenteen puolesta

Pelastusalan edustajat ympäri Suomen pysähtyivät torstai-iltana 16.10. näkyvästi muistamaan liikenneonnettomuudessa menehtynyttä kollegaa sekä ilmaisemaan tahtonsa turvallisemmasta tieliikenteestä. Satakunnasta tilaisuuksiin osallistui yhteensä yli 550 pelastusalan edustajaa yli 30 eri asemalta.
Tiedote Satakunta Pelastustoimi, 17.10.2024 16:25

Pelastusala näkyi 16.10. ympäri Suomen turvallisemman liikenteen puolesta

Pelastusalan edustajat pysähtyivät torstai-iltana 16.10. näkyvästi muistamaan liikenneonnettomuudessa menehtynyttä kollegaansa sekä ilmaisemaan tahtonsa turvallisemmasta tieliikenteestä. Tänä vuonna tieliikenteessä on menehtynyt jo 107 ihmistä. Se on liikaa.
Tiedote Päijät-Häme Pelastustoimi, 17.10.2024 9:34