Takaisin

Keski-Suomen pelastuslaitoksen tehtävämäärät pysyneet melko vakaina

Julkaisuajankohta 12.3.2024 10.28
Tiedote

Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoiminnan ja riskienhallinnan tehtävämäärät pysyivät viime vuonna melko samoina verrattuna vuoteen 2022, mutta ensihoitotehtävät vähenivät ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen.

Pelastustoiminnan tehtäviä oli vuonna 2023 kaiken kaikkiaan lähes yhtä paljon kuin edeltävänä vuonna. Eniten vähenivät liikenneonnettomuustehtävät, joita oli viime vuonna yli 200 vähemmän kuin vuonna 2022.

– Liikenneonnettomuuksien määrässä nähtiin usean vuoden jälkeen positiivista kehitystä. Kannustamme jatkossakin ihmisiä tarkkaavaisuuteen liikenteessä tämän kehityssuunnan ylläpitämiseksi, sanoo pelastuspäällikkö Arto Ahlroos.

Kasvua oli puolestaan muun muassa hätäkeskukseen liitettyjen paloilmoittimien tarkastustehtävien määrässä. Näiden tehtävien määrät ovat pienentyneet jo vuosia, mutta nyt laskusuunta on pysähtynyt ja kääntynyt nousuun.

Nousussa oli myös maastopalojen määrä. Vuonna 2022 maastoalaa paloi noin neljä hehtaaria ja vuonna 2023 noin 21 hehtaaria.

– Tehtävää kohden palanut metsäala oli kuitenkin keskimäärin 0,4 hehtaaria tehtävää kohden, eli laajoilta metsäpaloilta vältyttiin, Ahlroos tarkentaa.

Viime vuonna onnettomuuksien henkilövahingot vähenivät, mutta onnettomuuksissa kuolleiden määrä kasvoi yhdellä. Omaisuusvahinkoja aiheutui vuonna 2023 arviolta noin 5,7 miljoonan euron edestä. Summa koostuu rakennusvahingoista (4,5 miljoonaa euroa) ja irtaimistovahingoista (1,2 miljoonaa euroa). Uhatun omaisuuden arvon on arvioitu olleen 53,6 miljoonaa euroa.

Ensihoidon hälytystehtävämäärät poikkeukselliset 

Jämsän alueen ensihoito siirtyi Keski-Suomen hyvinvointialueen järjestettäväksi vuoden 2023 alussa. Aiemmin Pirkanmaan järjestämisvastuun alla alueella toimi yksityinen palveluntuottaja, ja siirron myötä alueella ensihoitoa alkoi tuottaa Keski-Suomen pelastuslaitos. 

Vuonna 2023 Keski-Suomen hyvinvointialueella ensihoitotehtäviä oli yhteensä 42 966. Nousua vuoteen 2022 verrattuna oli 4,8 prosenttia eli 1 985 tehtävää. 

– Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuoden 2023 tilastoihin on laskettu Jämsän tehtävät, joita oli 3 303 kappaletta, kun vuoden 2022 tilastoissa Jämsän lukuja ei ole. Eli jos näiden kahden vuoden tilastoja vertaillaan ilman Jämsän tehtävämäärää, kokonaistehtävämäärä laski noin 1 000 tehtävällä, ensihoitopäällikkö Jukka Ylönen selventää.

Ensihoidon tehtävämäärät ovat kasvaneen vuosi vuodelta yli kymmenen vuoden ajan, ja vuosi 2023 oli ensimmäinen, jolloin kokonaistehtävämäärä väheni. Sama tehtävämäärän lasku on nähtävissä valtakunnallisesti ensihoidon eri toimijoiden keräämän datan perusteella. 

Myös ensihoitoyksiköiden tehtäväsidonnaisuusprosentti laski Keski-Suomessa hivenen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Tehtäväsidonnaisuusprosentti kertoo, kuinka suuren osan valmiusajasta ensihoitoyksikkö on sidottu ensihoitotehtäville.

–  Tehtävämäärän ja sidonnaisuusprosentin lasku ei kulje aivan samaa linjaa. Tätä voi selittää tehtävien keskimääräisen ajallisen keston pidentyminen, Ylönen pohtii. 

Jyväskylän kaupunkialueen yksiköiden käyttöasteet olivat vuonna 2023 edelleen korkeat (48–55 %). Korkeat käyttöasteet vaarantavat akuuttien potilaiden tavoitettavuutta, kun yksiköt ovat entistä enemmän kiinni tehtävillä.

Arjen ja maailman muutokset näkyivät riskienhallinnassa

Ennaltaehkäisevä työ on iso osa pelastuslaitoksen toimintaa, ja pelastuslaitos suorittaa ennaltaehkäisevää valvontaa etenkin kiinteistöissä, julkisissa tiloissa ja yleisötapahtumissa. 

Keski-Suomen pelastuslaitoksella tehtiin asuin- ja vapaa-ajanrakennusten valvontaa viime vuonna tavalliseen tapaan pääosin asukkaiden paloturvallisuuden itsearviointina. Itsearvioinnin kirjeitä lähetettiin 8 038. Lomakkeita palautui täytettynä 6 239, eli palautusprosentti oli 77 % (75 % vuonna 2022). Laitos- ja yrityskohteiden määräaikaistarkastusprosentti oli 90 %, mutta tavoite oli 100 %.

Korona-ajan jälkeen ihmisten liikkuvuus ja toimeliaisuus on lisääntynyt, ja se näkyy muun muassa yleisötapahtumien määrällisenä kasvuna. Tapahtumaturvallisuuden valvonnan laatua on kehitetty vuodesta 2022 esimerkiksi tiivistämällä viranomaisyhteistyötä.

– Yleisötapahtumien määrän kasvu ja tapahtumaturvallisuuden valvonnan laadun kehitys näkyivät viime vuonna valvontatoiminnan määrän suurenemisena: vuonna 2023 yleisötapahtumien pelastussuunnitelmia käsiteltiin 432 kappaletta, kun vastaava luku oli vuonna 2022 326, tarkentaa riskienhallintapäällikkö Pauli Nurminen.

Korona-aika ja sota Ukrainassa ovat puolestaan vaikuttaneet yhteiskunnan varautumiseen, joten varautumisen ja väestönsuojelun kehittäminen maakunnan alueella on ollut ja on edelleen yksi keskeinen pelastuslaitoksen painopistealue.

Lisätietoja

Arto Ahlroos, pelastuspäällikkö, arto.ahlroos(at)pelastustoimi.fi, p. 040 020 8970

Jukka Ylönen, ensihoitopäällikkö, jukka.p.ylonen(at)pelastustoimi.fi, p. 040 832 1510

Pauli Nurminen, riskienhallintapäällikkö, pauli.nurminen(at)pelastustoimi.fi, p. 050 452 403

Alla taulukot pelastustoimen ja riskienhallinnan tehtävistä. Lisätietoa kuntakohtaisista pelastustoimen tehtävistä saa aluepalomestareilta.

Keski-Suomi

Uusimmat