Takaisin

Ministeri Räsänen: Sisäiseen turvallisuuteen on panostettava myös vaikeassa taloustilanteessa

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 17.12.2014 8.45
Tiedote

Sisäministeri Päivi Räsänen on tyytyväinen hallituksen lisäpanostukseen sisäisen turvallisuuden resursseihin. Ministeri Räsäsen mukaan päätöksillä turvataan sisäisen turvallisuuden taso myös ensi vuodelle. Lisärahoitusta ovat saaneet poliisi, Rajavartiolaitos, Pelastusopisto ja Kriisinhallintakeskus.

‒ On ilo huomata, että taloudellisesti haastavana aikana niin hallinto- kuin valtiovarainvaliokunta näkee sisäisen turvallisuuden asiana, josta ei tule tinkiä, ministeri totesi budjetin lähetekeskustelussa.

Hallitus esittää poliisille 2,758 miljoonaa euroa kuluvaa vuotta suurempaa määrärahaa. Kasvanut väkivaltaisen ekstremismin sekä terrorismin uhka huomioidaan tämän lisäksi noin 3 miljoonan euron lisäyksellä kalusto- ja varustehankintoihin sekä suojelupoliisin yhdysmiehen palkkaamisella Turkkiin.

‒ Talousarvioesityksen panostuksilla poliisien määrän arvioidaan kasvavan ensi vuonna noin 50 poliisimiehellä. Lisäksi poliisin rakenneuudistusta jatketaan, jotta poliisiresurssi kohdentuisi tehokkaalla tavalla, Räsänen toteaa.

Valtiovarainvaliokunta esitti myös Rajavartiolaitokselle kahden miljoonan euron lisämäärärahaa.

‒ Määrärahalla voidaan kuitata kehyspäätöksessä tehdyt leikkaukset vuoden 2015 osalta. Tehtävät voidaan hoitaa suunnitellulla henkilöstöllä, eivätkä lomauttamiset tai muut rajut säästötoimenpiteet ole tarpeen, ministeri sanoi.

Pelastusopiston palopäällystökoulutukselle myönnettiin 250 000 euroa lisärahoitusta. Kriisinhallintakeskusta resursoidaan niin ikään 300 000 eurolla.

Vaikka ensi vuoden osalta taloustilanteesta ei tarvitse olla huolissaan, ministeri Räsäsen mukaan huolta herättää sisäisen turvallisuuden resurssien riittävyys pidemmällä aikavälillä.

‒ Turvallisuusuhat eivät noudata vaalikausia. Siksi olemme oikeusministeri Henrikssonin kanssa perustaneet parlamentaarisen työryhmän, jonka tavoitteena on määritellä pitkän aikavälin tavoitetila ja perusteet turvallisuuden ja oikeudenhoidon resursseille. Odotan tältä ryhmältä merkittäviä tuloksia, Räsänen toteaa.

Lisätietoja:
erityisavustaja Sonja Falk, 0295 418 835

Uusimmat