Naiset ovat aktiivisia palokuntatoiminnassa, vaikka hälytystehtävillä heitä on vielä vähän
Ammatikseen pelastajan töitä tekee edelleen hyvin harva nainen. Sen sijaan sopimuspalokuntien hälytys- ja ensivastetoiminnassa on jo mukavasti mukana naisia. Kaikkien ei kuitenkaan tarvitsee sammutella tulipaloja. Sopimuspalokunnissa on tarjolla myös tärkeitä tukitoimintoja, joiden parissa tarvitaan tekijöitä.
Palokuntanaiset huolehtivat tärkeistä tukitoiminnoista
Tarja Lahtinen toimii Otavan sopimuspalokunnan naisosaston johtajana. Hän on ollut mukana naisosaston toiminnassa vuodesta 1985 lähtien. Lahtisella on Otavassa fysikaalisen hoitoalan yritys.
”Tämä on koko perheen harrastus. Puolisoni on ollut sopimuspalokunnassa reilut 50 vuotta. Hänen myötään minäkin sopimuspalokuntaan lähdin. Molemmat poikanikin olivat aiemmin hälytysosastolla, mutta toinen lopetti, kun siirtyi pelastuslaitokselle päivätöihin”, Lahtinen kertoo.
Kolmas sukupolvikin on jo löytänyt harrastuksen pariin, sillä Lahtisen pojantytär on mukana palokuntanuorissa.
Vuonna 1981 perustetussa Otavan naisosastossa on tällä hetkellä 14 aktiivista naista. Osaston jäsenet kokoontuvat Otavan paloasemalla joka toinen tiistai, kesällä tapaamiset ovat tauolla.
Etelä-Savon pelastuslaitos on tehnyt hälytysmuonitussopimuksen yhdeksän eteläsavolaisen naisosaston kanssa, Otavan naisosasto on niistä yksi. Sopimuksen tehneet naisosastot ovat hälytysmuonitusvalmiudessa sen varalta, että tulee joku pidempikestoinen pelastustehtävä, jossa tarvitaan erillistä ruokahuoltoa.
Mukaan palokuntanaisten toimintaan on helppo tulla, erityisiä vaatimuksia ei ole. Nuorimmat osallistujat ovat alle 30-vuotiaita, vanhimmat jo lähemmäs 80-vuotiaita. Eläkeläisistä on iso apu erityisesti silloin, jos hälytysmuonitustarve tulee päiväaikaan.
”Toivomme, että meitä käytettäisiin hälytysmuonituksilla aktiivisemmin. Tiedämme, mitä tehtävällä olevat tarvitsevat ja tunnemme myös heidän erityisruokavalionsa. Meille maksetaan valmiudesta ja haluamme myös päästä valmiutta toteuttamaan”, huomauttaa Lahtinen.
Monipuolista toimintaa
Palokuntanaiset pitävä yllä ensiaputaitojaan, usein hälytysosaston kouluttamana. Yhteistyötä tehdään myös muiden järjestöjen, kuten Marttojen kanssa esimerkiksi kotivaraan ja valmiuteen liittyvissä asioissa.
”Meillä on myös virkistystoimintaa. Käymme teatterissa, konserteissa, keilaamassa ja teemme muutakin mukavaa yhdessä”, Lahtinen kertoo.
Naisosasto järjestää lisäksi nuoriso-osastolle harjoituksia, kuten pelejä, leikkejä ja hälytysmuonituksen valmistelua. Palokuntanaiset huolehtivat myös nuorten 24 tunnin harjoituksen muonituksesta. Nuoriso-osasto voi myös esittää toiveita, joita naisosasto pyrkii toteuttamaan.
”Olemme olleet usein mukana palokuntanuorten leireillä huolehtimassa kanttiinipalvelusta. Leirillä pääsee toimimaan myös varaäitinä. Nuoret tulevat koti-ikävissään juttusille meidän kanttiinin tätien luokse”, Lahtinen kuvailee leiriaikoja.
Kaikki ovat tervetulleita
Naisosaston toimintaa rahoitetaan ensisijaisesti Etelä-Savon pelastuslaitoksen maksamalla valmiusrahalla sekä myyjäisillä. Otavan naisosastolla on myös pieni jäsenmaksu, joka on 10 euroa vuodessa.
Kenenkään ei pidä pelätä sitä, ettei osaisi tai kelpaisi. Kaikki ovat tervetulleita ja koulutusta saa kyllä. Otavan sopimuspalokunnassa on myös hyvä henki, naisosastoa on aina arvostettu ja tarpeitamme kuunneltu”, Lahtinen kiittelee Otavan sopimuspalokuntaa.
Palokuntanaisten toiminta käynnistettiin aikoinaan sopimuspalokuntien toiminnan rahoittamiseksi: naiset järjestivät juhlia ja muita tapahtumia, joiden tuotoilla tuettiin palokunnan toimintaa ja rahoitettiin kalustohankintoja.
Myöhemmin palokuntanaiset alkoivat järjestää onnettomuuksien hoitoon liittyviä hälytysmuonituksia, evakuointeja ja tukea onnettomuuden uhreille. Palokuntanaiset myös edistävät kotien turvallisuuskulttuuria esimerkiksi koulutuksella ja neuvonnalla erilaisissa tapahtumissa.
Palokuntanaisten toiminnasta voi kysyä lisää oman paikkakunnan sopimuspalokunnasta.