Takaisin

Maastopalokausi alkaa

Julkaisuajankohta 8.5.2023 21.29
Tiedote
Maastopalokyltti tien pientareella.

Nyt on se aika keväästä, kun maastopalokausi alkaa. Ruohikkopalon vaara on kuivuudesta johtuen ilmeinen ja koko maakunnassa astuu voimaan ruohikkopalovaroitus tiistaista alkaen. Varoitus on voimassa tiistain ja keskiviikosta perjantaihin varoituksen todennäköisyys on 30 prosenttia. Etenkin tuulisella säällä palot leviävät erittäin nopeasti. Nyt onkin syytä muistaa puutarha- ja pihatöitä tehdessä, että varoitus todellakin tarkoittaa sitä, että nuotiota tai muuta avotulta ei saa tehdä, eikä risuja tai muuta puutarhajätettä tällöin saa polttaa.

Varoittava esimerkki on sunnuntai-illalta, jossa Liperissä valvomattomasta risujenpoltosta tuli pääsi leviämään viereiselle pellolle ja 2,5 hehtaaria kuivaa heinikkoa paloi. Tämä aiheutti pelastuslaitokselle maastopalotehtävän, johon osallistui pelastuslaitokselta kymmenen yksikköä. Tässä tapauksessa palo saatiin onneksi rajattua ja sammutettua nopeasti ennen sen leviämistä läheisiin rakennuksiin tai metsään.

Ilmoitus poliisille tuottamuksellisesta toiminnasta

Pelastuslain 41 §:n mukaan pelastusviranomaisen on ilmoitettava palo‐ ja onnettomuustapauksesta poliisille, jos on aihetta epäillä sen aiheutuneen tahallisesta tai tuottamuksellisesta toiminnasta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi valvomattomat risujenpoltot, jotka leviävät maastoon johtavat aina ilmoitukseen poliisille ja tästä voi seurata sakkorangaistus asianosaiselle.

Tilastollisesti tarkasteltuna tämä kevät on ollut hieman lumisempi ja kosteampi ja täten maastopalojen alkamisajankohta on tavanomaista muutaman viikon jäljessä. Ruohikkopalotehtävät työllistävät yleensä pelastuslaitosta huhtikuun puolestavälistä alkaen. Keväiset maastopalot ovat pääsääntöisesti ihmisten aiheuttamia ja lähtevät juuri huonosti valvotuista tai valvomattomista risujenpoltoista. Pelastuslaitos muistuttaakin varautumaan risujenpolttoihin riittävällä alkusammutusvälineistöllä, valvomaan polton loppuun asti sekä tarkastamaan voimassa olevat varoitukset ja tuuliolosuhteen ennen polttoa.

Pohjois-Karjala

Uusimmat

Tiedote
sisäministeriö Pelastustoimi, 23.2.2024 13:52
erityisasiantuntija Mikko Hiltunen Kolumni
sisäministeriö Pelastustoimi, 26.1.2024 10:09
Tiedote
sisäministeriö Pelastustoimi, 25.1.2024 14:18