Takaisin

Kevätjäät ovat petollisia

Julkaisuajankohta 13.4.2023 14.15
Tiedote
Kuvituskuva jäiden heikkoudesta. Joutsen peilaa itseään jäällä, jonka päällä on vettä.

Petollisten kevätjäiden aika on alkanut myös Etelä-Savossa – paksukaan jää ei välttämättä ole enää turvallista. Jää haurastuu ja puikkoontuu, jolloin monikymmensenttinenkin jää voi pettää alta. Jään hauraus ei aina näy päälle päin.

Vältäthän siis jo jäälle menemistä. Ja jos menet, varustaudu huolella. Tutustu alla olevaan, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) kokoamaan muistilistaan ennen jäälle lähtemistä.

 

Turvallisen jäällä liikkumisen muistilista:

  • Selvitä ennalta jäätilannetta. Vesistöt jäätyvät Suomessa eri tahtiin. Sisävesien jäätilanteesta löytyy tietoa Suomen ympäristökeskuksen sivuilta. Kansalaishavaintoja voi katsoa Järviwikistä.
  • Jään kantokyvystä kertoo virheetön teräsjää. Teräsjää on lujaa yhtenäistä jäätä, joka syntyy suoraan vedestä. Sitä pitäisi olla vähintään 5–10 cm yksin kulkevan aikuisen alla. Moottorikelkka ja mönkijä vaativat vähintään 15 cm paksuisen teräsjään, ja autoilla tulisi liikkua ainoastaan merkityillä jääteillä. Keväällä jään puikkoontuminen heikentää jäätä niin, ettei paksukaan jää välttämättä kestä.
  • Kaveri on paras turvavaruste, liikuit sitten tutulla lähijäällä tai vieraalla alueella. Ennen jäille lähtöä kannattaa myös kertoa lähimmäisille, mihin olet menossa, jotta sinua osataan tarvittaessa kaivata.
  • Varustaudu vajoamisen varalle. Laita jäänaskalit kaulalle roikkumaan. Metallipäisellä jääsauvalla voit kulkiessa kokeilla jään kestävyyttä ja pillillä hälyttää apua. Pakkaa vaihtovaatetta vesitiiviisti reppuun ja pidä kännykkä ulottuvilla. Repun sivutaskuun kiinnitetyllä heittoliinalla tai köydellä voi tarvittaessa auttaa toista. Kuivapuku on usein jäällä liikkuvalle hyvä hankinta.
  • Tiedosta vaaranpaikat. Jää voi olla ympäristöään heikompaa virtaavan veden alueilla, kuten joissa, järvien kapeikoissa ja karikkojen päällä. Myös viemäreiden laskualueet, siltojen sekä laitureiden kupeet ja esimerkiksi kaislikot ovat riskipaikkoja.

Ohjeita jäistä pelastautumiseen ja pelastamiseen löydät esimerkiksi täältä (SUH).

Katso Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton video.

Uusimmat