Kansainväliset koulutukset ja osaaminen testiin
Pelastustoimessa on mahdollisuus erikoistua osaamisen kautta hyvin monenlaisiin tehtäviin. Yksi niistä on pelastustoimen kansainväliset tehtävät ja toimet. Pelastustoimen kansainvälisyydessä on vahvasti läsnä solidaarisuus ja yhteisöllisyys.
”Pelastustoimen kansainväliset tehtävät haastavat monipuolisesti osaamista, mutta ovat todella mielenkiintoisia. Yleisesti kansainvälisyys rakentuu ajatukselle siitä, että olemme valmiita auttamaan toisiamme, oli kyseessä sitten maan sisäinen kriisi tai kansainvälinen hätätilanne” sanoo pelastuspäällikkö Teemu Veneskari, joka toimii tällä viikolla Satakunnassa Jämijärven alueella toteutettavan maastopalomuodostelman ensimmäisen yhteisen kenttäharjoituksen joukkueenjohtajana (Team Leader). Tämä on ensimmäinen kerta, kun Kymenlaakson pelastuslaitoksen henkilö toimii tässä tehtävässä: ”Oma ajatukseni oli yksinkertaisesti testata rohkeasti koulutusten kautta saatua osaamistani sekä työelämän pitkää kokemusta”.
Teemu Veneskari on pelastusalan ammattitutkintojen ja täydentävien korkeakoulututkintojen lisäksi suorittanut vuodesta 2009 lähtien erilaisia Euroopan Unionin Pelastuspalvelumekanismin asiantuntijakoulutuksia. Viimeisin koulutus oli Operation Deployment Course Advanced, jossa käytiin läpi kattavasti kansainvälisillä tehtävillä toteutettavia toimia sekä harjoiteltiin strategista päätöksentekoa erilaisiin ongelmatilanteisiin. Pelastusopiston järjestämään harjoitukseen 14.- 16.5.2024 osallistuu 58 pelastus- ja muiden alojen ammattilaista sekä yli 20 ajoneuvoa Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Kymenlaakson pelastuslaitoksilta. Harjoituksen tarkoituksena on valmistella EU:n rahoituksella toteutettua maastopalomuodostelmaa (GFFF-V) kohti alkavaa valmiuden ylläpitoa.
Harjoituksen taustalla on tilanne, jossa Suomenlahden eteläpuolella Baltiassa on käynnissä isoja maastopaloja ja Itä-Suomen mastopalomuodostelma on hälytetty apuun. Tiistai-iltana, ensimmäisen harjoituspäivän lopun häämöttäessä tunnelma harjoitusleirissä oli korkealla: ”Toimet ja tehtävät ovat sujuneet todella hyvin. On selvää, että porukka on motivoitunutta ja asiantuntevaa, eikä pelkoa ole etteikö muodostelma toimisi näin hyvin myös tosipaikan tullessa” kommentoi Veneskari. Ensimmäisenä harjoituspäivänä muodostelma ajoi muun muassa 50 kilometrin conway-ajon sekä suorittivat rajanylityksen. Puoli yhdeksän korvilla tiistai-iltana kohdepaikalla oltiin vielä leirinpystytystöissä: ”Täällä campissa on funktiot nukkumapaikoista kanttiiniin ja johtokeskuksiin. Kymmenettä telttaa juuri kasaillaan. Keli on suotuisa ja edessä on lämpimät päivät” jatkaa Veneskari.
Tässä hankkeessa on hankittu monipuolisesti kalustoa ja varusteita kansainväliseen avunantoon. Tämä sisältää muun muassa metsässä liikkumaan kykeneviä metsäpalosammutuslaitteita (Mörkö), vesihuoltoperäkärryjä, mönkijöitä, sammutusperävaunuja sekä henkilökohtaisia suojavarusteita ja RPAS-laitteistoja ilmasta tiedusteluun.