Takaisin

Sisäministeriön talousarvioesitys vuodelle 2018

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 19.9.2017 11.36
Tiedote 94/2017

Sisäministeriön hallinnonalan budjetti vuodelle 2018 on noin 1,5 miljardia euroa. Kokonaisuutena talousarvioesitys vuodelle 2018 on noin 56 miljoonaa euroa pienempi kuin kuluvan vuoden varsinainen talousarvio. Määrärahojen muutos johtuu suurimmaksi osaksi pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoon tarvittavan määrärahan pienenemisestä suhteessa edelliseen vuoteen.

Suomen sisäinen turvallisuus on sidoksissa muiden EU:n jäsenvaltioiden ja naapurivaltioiden turvallisuustilanteisiin. Keskeisiä teemoja ovat terrorismin torjunta, maahanmuutto, rajaturvallisuus, kyberturvallisuus ja hälytystoiminta. Kansainväliset velvoitteet asettavat vaatimuksia toiminnalle. Siviilikriisinhallinnan kotimaan valmiuksien määrärahaa ehdotetaan korotettavaksi 300 000 eurolla.

Poliisille lisärahaa terrorismin torjuntaan ja kyberturvallisuuden vahvistamiseen

Ensi vuoden budjettiin poliisin toimintamenoihin esitetään noin 720 miljoonan euron määrärahaa. Suojelupoliisin toimintamenoihin esitetään 30,1 miljoonan euron määrärahaa. Viime kevään kehyspäätöksen mukaisesti poliisille kohdennetaan vuodelle 2018 yhteensä 34,5 miljoonan euron määräraha poliisin resurssien turvaamiseksi sekä erityisesti vihapuheen ja ääriliikkeiden torjunnan vahvistamiseksi. Myös Suojelupoliisin operatiivista suorituskykyä lisättiin kevään kehyspäätöksen yhteydessä 3,5 miljoonan euron lisämäärärahalla.

Hallitus päätti esittää elokuun budjettiriihessä vielä yhteensä 12 miljoonan euron lisämäärärahaa poliisille ja Suojelupoliisille terrorismin ja kyberuhkien torjuntaan sekä radikalisoitumisen ennaltaehkäisyyn.

Maahanmuuton kustannukset ovat laskusuunnassa

Maahanmuuttoviraston ja valtion vastaanottokeskusten toimintamenoihin vuodelle 2018 esitetään 49,5 miljoonaa euroa. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanoton ostopalvelumenoihin, vapaaehtoisen paluun menoihin sekä hakijoille maksettaviin tukiin esitetään yhteensä 191 miljoonan euron määrärahaa.

Turvapaikanhakijoiden määrä on tasaantunut loppuvuoden 2015 huippuluvuista. Vuoden 2018 laskelmat perustuvat oletukseen 7 000 uudesta turvapaikanhakijasta. Vaikka uusien turvapaikanhakijoiden määrä on tasaantunut, vastaanottojärjestelmässä on edelleen paljon hakijoita, jotka odottavat lopullista lainvoimaista päätöstä tai kuntaan siirtymistä. Heinäkuun 2017 lopussa vastaanottojärjestelmässä oli kirjoilla noin 15 400 turvapaikkaprosessissa olevaa henkilöä. Maahanmuuttovirasto arvioi, että vuoden 2018 aikana vastaanottojärjestelmästä poistuu keskimäärin 1 200 henkeä kuukautta kohden, jolloin vastaanoton piirissä olisi vuonna 2018 keskimäärin 9 500 henkeä.

Rajavartiolaitos panostaa itärajan valvontaan ja lisääntyviin tehtäviin

Rajavartiolaitoksen toimintamenoihin tulevalle vuodelle esitetään 235,3 miljoonaa euroa. Itärajan valvonta, Helsinki-Vantaan lentoliikenteen sujuvuus ja lisääntyvät EU-velvoitteet vaativat lisäresursointia. Kevään kehyspäätöksessä myönnettiin Rajavartiolaitokselle yhteensä vajaan 8 miljoonan euron määräraha näihin tarpeisiin vuodelle 2018.

Hätäkeskuspäivystäjien koulutukseen lisärahaa

Vuoden 2018 budjettiin pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan menoihin esitetään yhteensä noin 67 miljoonaa euroa. Sisäministeriö jatkaa vuonna 2018 hanketta, jossa valmistellaan vuoden 2020 alussa voimaan tulevaa pelastustoimen uudistusta. Pelastustoimen tietojärjestelmien uudistamiseen esitetään 3 miljoonan euron määrärahaa vuodelle 2018. Tietojärjestelmiä kehitetään yhdessä valtiovarainministeriön kanssa yhteensopiviksi sote- ja maakuntauudistuksen tietojärjestelmien kanssa.

Hätäkeskuspäivystäjäkoulutusmäärän lisäämiseksi esitetään 265 000 euron lisämäärärahaa vuodesta 2018 alkaen. Hätäkeskuslaitos ei ole pystynyt rekrytoimaan riittävästi hätäkeskuspäivystäjiä koulutusmäärän vähäisyydestä johtuen.

Lisätietoja

Hallinto- ja kehittämisosaston osastopäällikkö, ylijohtaja Jukka Aalto, p. 0295 488 510, jukka.aalto@intermin.fi

Uusimmat