Takaisin

Ministeri Mykkänen kiittää pelastajia:
Poikkeuksellisesta metsäpalokesästä on selvitty hyvin

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 15.8.2018 9.35
Tiedote 91/2018

Ennätyksellisen helteinen ja kuiva kesä on ollut myös metsäpalojen kannalta poikkeuksellinen. Paloja on Suomessa tänä vuonna ollut huomattavasti tavallista enemmän ja ne ovat myös olleet keskimääräistä suurempia. Suuria metsäpaloja on ollut muun muassa Varsinais-Suomessa, Lapissa ja Pohjanmaalla. Tilanteesta on kuitenkin selvitty hyvin. Sisäministeri Kai Mykkänen kiittää kaikkia Suomen pelastusammattilaisia hienosti hoidetusta työstä.

- Tilanne on vaatinut kovia ponnistuksia pelastuslaitoksilta ympäri maata. Myös vapaaehtoisten sopimuspalokuntien rooli on ollut merkittävä. Haluan kiittää kaikkia niin Suomessa kuin Ruotsissakin sammutustöihin osallistuneita, ministeri Mykkänen sanoi vieraillessaan Turun keskuspaloasemalla 15. elokuuta.

Omista maastopaloista huolimatta Suomi pystyi heinäkuun lopulla lähettämään myös Ruotsille apua maastopalojen sammuttamiseen. Kolmelta pelastuslaitokselta koottu pelastusjoukkue kalustoineen hoiti kahden viikon tehtävän mallikkaasti. Suomalaisilla palomiehillä oli osaamista muun muassa haastavan maaston sammuttamisessa.

Maastopaloihin varautumista kehitetään koko ajan

Vaikka maastopaloista on toistaiseksi selvitty hyvin, Suomessakaan ei ole varaa liikaan turvallisuuden tunteeseen. Maastopaloihin varautuminen jatkuu koko ajan ja toimintaa kehitetään edelleen muun muassa ottamalla oppia tämän kesän paloista.

- Kävin viime viikolla tutustumassa Pyhärannan paloalueeseen ja siellä lähes 100 hehtaarin metsäpaloalueella toimintaa johtaneiden pelastajien kokemuksiin. Paikallinen pelastustoimi ja apu naapurialueilta ja yhteistyöviranomaisilta ovat toimineet saumattomasti. Jatkossa voi olla tarpeen täsmentää valtakunnallista kriittisten resurssien, kuten lentokaluston, jaon koordinaatiota, jotta pärjäämme mahdollisimman hyvin myös sellaisessa tilanteessa, jossa useita suurpaloja olisi päällä samaan aikaan, Mykkänen totesi.

Ennusteiden mukaan ilmastonmuutos lisää tarvetta varautua erityyppisiin luonnononnettomuuksiin, joista metsäpalot, myrskyt ja tulvat ovat yleisimpiä.

Lisätietoja

pelastusylitarkastaja Rami Ruuska, p. 050 456 0009, rami.ruuska@intermin.fi
erityisavustaja Titta Andersson-Bohren, p. 050 513 1539 (ministeri Mykkäsen haastattelupyynnöt)