Tillbaka

Suomalaiset palomiehet sammuttamaan Kreikan maastopaloja – tehtävän johtajat Itä-Uudeltamaalta

Julkaisuajankohta 25.7.2022 9.36
Tiedote
Palomiehiä sammuttamassa valtavaa maastopaloa,
Kreikka kärsi mittavista maastopaloista myös vuonna 2021. (Kuva: AP CC BY 2.0)

Kymmenet suomalaiset pelastustoimen päätoimisen henkilöstön sekä sopimuspalokuntien jäsenet Itä-Suomen pelastusalueilta lähtevät elokuussa avustamaan Kreikkaa laajojen maastopalojen sammuttamisessa. Suomen delegaation johtajat tulevat Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

Kreikassa paloi viime vuonna lähes 130 000 hehtaaria maata. Uuden katastrofin torjumiseksi Kreikka pyysi kansainvälistä apua maastopalojen sammuttamiseen jo ennalta. Usea Euroopan maa, Suomi mukaan lukien, on vastannut avunpyyntöön.

Kreikkaan lähtee yhteensä noin 50 suomalaista pelastuslaitoksista ja sopimuspalokunnista kahdessa ryhmässä torjumaan maastopaloja haastavissa olosuhteissa. Tehtävän johdossa on kaksi Itä-Uudenmaan asukkaille tuttua kasvoa, pelastusjohtaja Peter Johansson ja palomestari Petri Lyttinen.

 – On ensimmäinen kerta, kun apua on suunniteltu kansainvälisellä tasolla jo etukäteen, kertoo palomestari Petri Lyttinen Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta. Euroopan unioni rahoittaa itse tehtävän, Kreikka taas vastaa esimerkiksi majoituksesta ja muonituksesta.

Tiedossa haastavat olosuhteet

Ryhmät työskentelevät kaksi viikkoa. Pelastusjohtaja matkustaa ensimmäisen ryhmän mukana Kreikkaan elokuun alussa. Kuun puolessavälissä on vaihtomiehistön vuoro.

– Sammutustöihin osallistuu vakituista ja vapaaehtoista henkilöstöä Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Pohjois-Savon pelastuslaitosten alueelta. Meidän vastuullamme on viranomaisten välinen yhteydenpito ja delegaation johto, Lyttinen kuvailee.

Perillä odottavat työskentelyolosuhteet pohdituttavat Petri Lyttistä.

 – Kovat helteet ovat koetelleet lähes koko Eurooppaa tänä kesänä. Kreikassa saattaa olla jopa 40 astetta lämmintä, ja maastokin on erilaista kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Meidän on erittäin tärkeää olla varautuneita haasteisiin.

Det senaste