Pori, Visatie, 25.12.2025. Terveydelle vaarallista savua ilmassa. Tulipalo Koivistonpuistikossa. Alueen ihmisiä kehotetaan pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmanvaihto, sekä odottamaan tiedotetta vaaratilanteen päättymisestä. Satakunnan pelastuslaitos.
Tavoitteena on parantaa ihmisten turvallisuustietoja ja -taitoja sekä omatoimista varautumista.
Turvallisuusviestintä ja turvallisuuskoulutus
Turvallisuusviestintä
Turvallisuusviestinnällä ohjataan asiakkaita tunnistamaan riskejä ja ehkäisemään onnettomuuksia ja vaaratilanteita ennalta.
Turvallisuusviestintää ovat: • turvallisuuskoulutukset • yleisötilaisuudet • tapahtumat • kampanjat
Turvallisuusviestintä on myös ohjausta ja neuvontaa, jonka tavoitteena on kehittää ja tukea ihmisten ja yhteisöjen turvallisuusasenteita, -tietoja ja -taitoja. Lisäksi tavoitteena on tukea ja ohjata asiakkaita pelastuslain mukaisten velvoitteiden noudattamisessa.
Turvallisuuskoulutus
Turvallisuuskoulutukset kuuluvat osaksi turvallisuusviestinnän palveluita. Turvallisuuskoulutuksissa opetetaan esimerkiksi alkusammutusta ja toimintaa erilaisissa häiriö- ja onnettomuustilanteissa. Turvallisuuskoulutuksia annetaan vain hyvinvointialueen henkilökunnalle.
Turvallisuusviestintätapahtumat
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos, VPK:t ja palomiesyhdistykset voivat järjestää tapahtumia ja tilaisuuksia ja jaamme tietoa niistä kanavillamme.