
Pelastustoimi.fi - yhdessä vahva
Tervetuloa pelastustoimen yhteiseen verkkopalveluun! Suomessa pelastustoimen tehtäviä hoitaa 21 alueellista pelastuslaitosta. Pelastuslaitokset ehkäisevät onnettomuuksia ja ylläpitävät turvallisuutta yhteistyössä muiden viranomaisten, yhteisöjen ja asukkaiden kanssa. Tavoitteena on, että yksittäiset ihmiset, rakennusten omistajat ja haltijat sekä toiminnanharjoittajat kykenevät ennaltaehkäisemään onnettomuuksia sekä varautuvat rajoittamaan ja torjumaan onnettomuuksista aiheutuvia vahinkoja ja seurauksia.
Omalla toiminnallaan sekä muut huomioiden voi jokainen luoda elämästään ja ympäristöstään turvallisemman. Turvallisuus on yhteistyötä!

Hallitus panostaa lisätalousarviossa valmiuteen ja varautumiseen
Hallitus antoi keskiviikkona 28.5. eduskunnalle esityksen vuoden 2025 toiseksi lisätalousarvioksi. Lisätalousarviossa esitetään rahoitusta muun muassa väestönsuojelun ja vaaratiedotejärjestelmän kehittämiseen sekä Rajavartiolaitoksen merellisiin suorituskykyihin.

Sisäministeri Rantanen tapasi muita varautumisesta vastaavia ministereitä Brysselissä
Sisäministeri Mari Rantanen osallistui 22.5. EU:n siviilivalmiutta ja kriisinkestävyyttä käsittelevään kokoukseen Brysselissä, Belgiassa. Alankomaiden koolle kutsuman kokouksen tavoitteena oli käynnistää ministeritason yhteistyöryhmä, joka edistää varautumisen vahvistamista EU:ssa. Tarpeen taustalla ovat vallitseva geopoliittinen tilanne ja komission maaliskuussa julkaisema varautumisunionistrategia.

Aluevaltuutetut perehtyivät pelastustoimeen - katso webinaari
Hyvinvointialueiden päättäjät vastaavat pelastustoimen palveluiden tasosta, pelastustoimen riittävistä henkilöresursseista ja taloudesta. Sisäministeriön pelastusosasto järjesti aluevaltuutetuille ja varavaltuutetuille webinaarin 13.5.2025. Tilaisuudessa käytiin läpi pelastustoimen tehtäviä ja ajankohtaisia kysymyksiä toimialalta.