Uutiset ja tiedotteet

Henkilö nojaa pelastustoimen museoajoneuvoon.

Varautuminen poikkeusoloihin ja häiriötilanteisiin -tilaisuuksien kiertue käynnistyy

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen varautumisen ja valmiuden asiantuntijat suuntaavat tulevien viikkojen aikana kiertueelle eri puolille Pohjois-Savoa. Kiertueen tavoitteena on lisätä asukkaiden tietoisuutta arjen turvallisuudesta sekä tarjota mahdollisuus avoimeen keskusteluun varautumisesta erilaisiin häiriö- ja poikkeustilanteisiin.
Tiedote Pohjois-Savo Pelastustoimi, 18.11.2025 16:40
Kaksi pelastuslaitoksen vesialusta vesillä.

Suuri öljyntorjuntaharjoitus lokakuisella Kallavedellä toteutettiin monitahoisessa yhteistyössä

Pohjois-Savon pelastuslaitos päätti lokakuun suureen öljyntorjuntaharjoitukseen, jonka harjoitusskenaariossa sisävesimatkustajalaiva oli saanut kesken risteilyn syksyisessä säässä blackoutin ja voimakas tuuli oli kuljettanut aluksen karille. Kiville ajautuneen aluksen kallistuman vuoksi polttoainetta oli päässyt vuotamaan vesistöön.
Tiedote Pohjois-Savo Pelastustoimi, 4.11.2025 14:53
Sukeltajat seisovat altaan reunalla ja kuuntelevat ohjaajan ohjeita.

Pelastuslaitokset kouluttivat yhteistyöllä uusia vesisukeltajia – alueellinen kurssi toi uusia osaajia neljään maakuntaan

Itä-Suomen yhteistyöalue eli Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan pelastuslaitokset järjestivät yhdessä vaativan vesisukelluskurssin elo–syyskuun 2025 aikana. Keski-Suomen pelastuslaitoksen johdolla toteutetusta koulutuksesta valmistui yhdeksän uutta vesisukeltajaa.
Tiedote Pohjois-Savo Pelastustoimi, 1.10.2025 10:21
Pelastuslaitoksen johtoauto, jonka takana sammutusauto.

Poliisibarometri 2024 - Pelastusviranomaisia kohtaan luottamus on korkealla tasolla

Poliisibarometri on pitkän aikavälin seuranta- ja arviointitutkimus, jossa tutkitaan kansalaisten arvioita poliisin toiminnasta ja sisäisen turvallisuuden tilasta. Vuoden 2024 poliisibarometritutkimus toteutettiin sisäministeriön, Poliisiammattikorkeakoulun ja Tilastokeskuksen yhteistyönä
Tiedote Pohjois-Savo Pelastustoimi, 17.9.2025 12:40
Merika Rasila istuu sammutusauton ohjaamossa ja hymyilee leveästi kameralle. Auton ovi on auki ja siitä roikkuu pelastusasun takki.

Sopimuspalokuntaviikko – esittelyssä sopimuspelastaja Merika

Tällä viikolla vietetään sopimuspalokuntaviikkoa. Sopimuspelastaja Merika on ollut hälytysosastossa jo 17 vuoden ajan ja haluaa tehdä auttajan työtä myös ammatikseen.
Tiedote Pohjois-Savo Pelastustoimi, 4.9.2025 8:48
Viisi pelastajaa Pohjois-Savon pelastuslaitokselta seisovat rivissä lentokentällä.

Suomi lähettää maastopalomuodostelman Espanjaan – Pohjois-Savon pelastuslaitos mukana

Suomi on lähettänyt sisäministeriön päätöksellä maastopalojen sammuttamiseen erikoistuneen muodostelman Espanjaan auttamaan maassa riehuvien maastopalojen hallinnassa. Muodostelma työskentelee Espanjassa noin viikon ajan.
Tiedote Pohjois-Savo Pelastustoimi, 20.8.2025 8:03
Värikäs ilotulitus tummaa taivasta vasten.

Pohjois-Savon pelastuslaitos ohjeistaa ilotulitteiden käytöstä venetsialaisten aikana

Venetsialaisilla tarkoitetaan mökkeily- ja veneilykauden päätösjuhlaa elokuun viimeisenä viikonloppuna. Juhlaan on perinteisesti kuulunut ilotulitteiden ampuminen sekä ulkotulien poltto.
Tiedote Pohjois-Savo Pelastustoimi, 19.8.2025 12:19
Kuopiorock kyltti rannalla.

Turvallista rokkia - Kuopiorock alkaa tänään helteisissä merkeissä

Pohjois-Savon pelastuslaitos on tehnyt Kuopiorockiin tapahtumatarkastuksen ja meidän osaltamme rokkailu voi alkaa. Tapahtumatarkastuksessa pelastusviranomainen käy läpi monia eri palo- ja pelastusturvallisuuteen liittyviä asioita, kuten esimerkiksi pelastustiet ja niiden käyttökelpoisuus
Tiedote Pohjois-Savo Pelastustoimi, 24.7.2025 13:35
Kaavio jossa kerrottu mikä on avotulta

Pohjois-Savossa maastopalo – ja hellevaroitus

Lämpimät säät ovat tehneet maastosta nyt erittäin kuivaa, mikä on maastopalojen syttymiselle ja nopealle leviämiselle otollinen alusta.
Tiedote Pohjois-Savo Pelastustoimi, 18.7.2025 9:17
Lattialla oleva palokypärä, jonka sisällä vesipulloja. Taustalla paloauto.

Kylläpä nyt tarkenee - Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vinkit hellepäiville

Ilmatieteen laitos on antanut Pohjois-Savoon viikonloppuun sekä ensi viikon alkuun hellevaroituksen.
Tiedote Pohjois-Savo Pelastustoimi, 11.7.2025 11:48