Pohjois-Savon hyvinvointialueen pelastustoimessa käynnistyy kehittämishanke, jonka tavoitteena on rakentaa proaktiivinen pelastajan työuramalli ”Pelastajan urapolku”. Hankkeen tarkoituksena on vahvistaa työkyvyn ennakointia ja pitkäjänteistä työurajohtamista, sekä tukea pelastajien työurien jatkumista mahdollisimman pitkään.
Pohjois-Savon pelastuslaitoksella otetaan käyttöön biomonitorointi pelastushenkilöstön kemikaalialtistumisen seuraamiseksi. Biomonitoroinnilla selvitetään, onko työtehtävissä tapahtunut terveydelle merkittävää altistumista, mittaamalla elimistöön päätyneitä haitta-aineita.
Kuopiossa Savilahden alueella järjestetään 2.–3.9.2026 suuri väestönsuojeluharjoitus – Suojaan 2026. Kyseessä on laaja väestönsuojeluharjoitus, jonka tavoitteena on testata suuren väestömäärän suojaamista paikalleen erilaisissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.
Pohjois-Savon alueella on havaittu useita häkävaaratilanteita puulämmitteisissä asunnoissa ja vapaa-ajan rakennuksissa. Häkä on hajuton ja näkymätön kaasu, joka voi aiheuttaa vakavan vaaran terveydelle ja hengelle.
Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kerrotaan, että Pohjois-Savon alueella jäätilanne on hyvin vaihteleva. Jäiden paksuus on vuodenaikaan nähden tavallista ohuempi ja alueellisia eroja on paljon. Tällä hetkellä Pohjois-Savossa jäiden paksuus vaihtelee arviolta 5–31 senttimetrin välillä. Jäiden pinnoilla on havaittu myös uveavantoja, railoja sekä on esiintynyt hyydepatoja.
Oletko mahdollisesti asentanut kotisi sisätiloihin, esimerkiksi autotalliin, siirrettävän dieselkäyttöisen ilmanlämmittimen? Palontutkinnan asiantuntijat haluavat nyt muistuttaa, että tällainen käyttö voi aiheuttaa vakavan turvallisuusriskin.
Pohjois-Savon pelastuslaitoksen varautumisen ja valmiuden asiantuntijat suuntaavat tulevien viikkojen aikana kiertueelle eri puolille Pohjois-Savoa. Kiertueen tavoitteena on lisätä asukkaiden tietoisuutta arjen turvallisuudesta sekä tarjota mahdollisuus avoimeen keskusteluun varautumisesta erilaisiin häiriö- ja poikkeustilanteisiin.
Pohjois-Savon pelastuslaitos päätti lokakuun suureen öljyntorjuntaharjoitukseen, jonka harjoitusskenaariossa sisävesimatkustajalaiva oli saanut kesken risteilyn syksyisessä säässä blackoutin ja voimakas tuuli oli kuljettanut aluksen karille. Kiville ajautuneen aluksen kallistuman vuoksi polttoainetta oli päässyt vuotamaan vesistöön.
Itä-Suomen yhteistyöalue eli Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan pelastuslaitokset järjestivät yhdessä vaativan vesisukelluskurssin elo–syyskuun 2025 aikana. Keski-Suomen pelastuslaitoksen johdolla toteutetusta koulutuksesta valmistui yhdeksän uutta vesisukeltajaa.