Pohjois-Savon pelastuslaitoksen varautumisen ja valmiuden asiantuntijat suuntaavat tulevien viikkojen aikana kiertueelle eri puolille Pohjois-Savoa. Kiertueen tavoitteena on lisätä asukkaiden tietoisuutta arjen turvallisuudesta sekä tarjota mahdollisuus avoimeen keskusteluun varautumisesta erilaisiin häiriö- ja poikkeustilanteisiin.
Pohjois-Savon pelastuslaitos päätti lokakuun suureen öljyntorjuntaharjoitukseen, jonka harjoitusskenaariossa sisävesimatkustajalaiva oli saanut kesken risteilyn syksyisessä säässä blackoutin ja voimakas tuuli oli kuljettanut aluksen karille. Kiville ajautuneen aluksen kallistuman vuoksi polttoainetta oli päässyt vuotamaan vesistöön.
Itä-Suomen yhteistyöalue eli Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan pelastuslaitokset järjestivät yhdessä vaativan vesisukelluskurssin elo–syyskuun 2025 aikana. Keski-Suomen pelastuslaitoksen johdolla toteutetusta koulutuksesta valmistui yhdeksän uutta vesisukeltajaa.
Poliisibarometri on pitkän aikavälin seuranta- ja arviointitutkimus, jossa tutkitaan kansalaisten arvioita poliisin toiminnasta ja sisäisen turvallisuuden tilasta. Vuoden 2024 poliisibarometritutkimus toteutettiin sisäministeriön, Poliisiammattikorkeakoulun ja Tilastokeskuksen yhteistyönä
Tällä viikolla vietetään sopimuspalokuntaviikkoa. Sopimuspelastaja Merika on ollut hälytysosastossa jo 17 vuoden ajan ja haluaa tehdä auttajan työtä myös ammatikseen.
Suomi on lähettänyt sisäministeriön päätöksellä maastopalojen sammuttamiseen erikoistuneen muodostelman Espanjaan auttamaan maassa riehuvien maastopalojen hallinnassa. Muodostelma työskentelee Espanjassa noin viikon ajan.
Venetsialaisilla tarkoitetaan mökkeily- ja veneilykauden päätösjuhlaa elokuun viimeisenä viikonloppuna. Juhlaan on perinteisesti kuulunut ilotulitteiden ampuminen sekä ulkotulien poltto.
Pohjois-Savon pelastuslaitos on tehnyt Kuopiorockiin tapahtumatarkastuksen ja meidän osaltamme rokkailu voi alkaa. Tapahtumatarkastuksessa pelastusviranomainen käy läpi monia eri palo- ja pelastusturvallisuuteen liittyviä asioita, kuten esimerkiksi pelastustiet ja niiden käyttökelpoisuus