Suomen maastopalomuodostelma on lähtenyt Espanjaan tukemaan paikallisia viranomaisia maastopalojen hallinnassa ja sammuttamisessa. Kansainväliseen tehtävään osallistuu yhteensä 26 henkilöä eri pelastuslaitoksista: Pohjois-Savosta, Pohjois-Karjalasta, Etelä-Savosta, Etelä-Karjalasta ja Kymenlaaksosta.
Maastopalovaroitus ja pelastusviranomaisen avotulikielto ovat nyt poistuneet Pohjois-Karjalasta. Iso kiitos teille kaikille – ihmisen sytyttämiä maastopaloja on ollut kuluneiden viikkojen aikana poikkeuksellisen vähän.
Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen Lieksassa työskentelevä palopäällikkö Mika Viertola on valittu Euroopan unionin hätäavun koordinaatiokeskukseen (ERCC) metsäpaloryhmän metsäpaloanalysoijan tehtävään.
Ilmatieteen laitos antoi jo viime viikolla maastopalovaroituksen koko Pohjois-Karjalan maakuntaan. Tämän hetken ennusteen mukaan maastopalojoen syttymisriski nousee kuluvan viikon aikana ennätyskorkealle. Pelastuslaitoksella olevan tiedon mukaan nyt puhutaan Pohjois-Karjalan maakunnan osalta jo historiallisen korkeasta syttymisriskistä.