Hyppää sisältöön

Onnettomuuksien ehkäisytyöllä tehdään turvallisempaa arkea Palotarkastajat messuilla tekemässä turvallisuusviestintää.

Pelastuslaki säätää tulipalojen ja muiden onnettomuuksien ehkäisemisen pelastuslaitosten tehtäväksi. Pelastuslaitoksen tulee alueellaan huolehtia pelastustoimelle kuuluvasta ohjauksesta, valistuksesta ja neuvonnasta sekä valvonnasta ja palontutkinnasta.

Pelastuslaitoksen on myös seurattava onnettomuusuhkien sekä niiden määrien ja syiden kehitystä ja siitä tehtävien johtopäätösten perusteella ryhdyttävä osaltaan toimenpiteisiin onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja tarvittaessa tehtävä esityksiä muille viranomaisille. Lisäksi kemikaaliturvallisuuslaki määrää tiettyjä valvontatehtäviä pelastusviranomaisille.

Turvallista Pirkanmaata tekemässä!

Onnettomuuksien ennaltaehkäisyn tehtävät hoidetaan Pirkanmaan pelastuslaitoksella sekä onnettomuuksien ennaltaehkäisyn yksikön että pelastustoiminnan vastuualueen henkilöstön toimesta. Maankäytön ja rakentamisen ohjaus- ja asiantuntijatehtävät, palontutkinta sekä nuohoustoimintaan liittyvät tehtävät kuuluvat myös onnettomuuksien ennaltaehkäisyn yksikölle. Myös muu henkilöstö osallistuu tehtävien hoitoon tehtäviensä edellyttämässä laajuudessa.