Takaisin

Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen henkilöstöä osallistui jälleen Portugalin metsäpalojen sammuttamiseen

Julkaisuajankohta 23.8.2024 11.06
Tiedote
Kansainväliseen maastopalomuodostelmaan osallistuneita pelastustoimen asiantuntijoita Portugalissa.
Kansainväliseen maastopalomuodostelmaan osallistuneita pelastustoimen asiantuntijoita Portugalissa.

Suomi on aktiivinen ja arvostettu toimija EU:n pelastuspalveluyhteistyössä.

Suomi on lähettänyt Portugaliin yhteensä kaksi 24 pelastajan ryhmää valmiussiirtona auttamaan maastopalojen hillinnässä 1.-31.8. välisenä aikana. Valmiussiirto on toteutettu EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta.

Suomen maastopalomuodostelma koostuu pääosin viiden Itä- ja Kaakkois-Suomen pelastuslaitoksen henkilöstöstä. Pelastusopisto toimii Suomen lähettämän pelastushenkilöstön työnantajana.

Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta kuukauden mittaiseen valmiussiirtoon osallistuu yhteensä 10 henkilöä jakautuen kahteen viiden hengen joukkoon. Maakunnasta tehtävälle on osallistunut niin päätoimisia henkilöitä kuin sopimuspalokuntalaisia. Maastopalomuodostelman ensimmäisen muodostelman johtajana toimi elokuun alkuviikkoina Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Jani Kareinen.

- Meidän maastopalomuodostelmalle tämä on jo kolmas valmiussiirto. Vuonna 2021 valmiussiirto toteutettiin Kreikkaan, viime ja tänä vuonna Portugaliin, viikko sitten kotimaahan palannut Kareinen kertoo.

Luotettavuus, ammattitaito, johtaminen ja työturvallisuus

Valmiussiirron ensisijaisena tavoitteena on tukea Portugalin pelastusviranomaisia maastopalojen hallinnassa. Portugali kuuluu korkean maastopaloriskin maihin, joissa suotuisat sääolosuhteet sekä metsien tiheydet luovat olosuhteet laajoille ja nopeasti eteneville maastopaloille.

- Kansainvälisen yhteistyön kautta saamme arvokasta kokemusta henkilöstöllemme sekä harjaannutamme osaamistamme kaikilla eri tasoilla, Kareinen kertoo.

Vastavuoroisesti suomalaisten osaaminen on otettu Portugalissa ilolla vastaan. Suomi onkin aktiivinen ja arvostettu toimija EU:n pelastuspalvelumekanismissa.

- Suomalaiset tunnetaan tietysti luotettavuudesta, ammattitaidosta, johtamiskulttuurista sekä työturvallisista toimintatavoista, Kareinen toteaa.

Yhteistyötä jatkossakin

Suomen maastopalomuodostelmalle järjestettiin kesäkuussa 2024 luokitteluharjoitus, jonka läpäistyään muodostelma on nyt EU:n pelastuspalvelumekanismin poolissa käytettävissä ainakin seuraavan seitsemän vuoden ajan.

- Muodostelma on suunniteltu ennen kaikkea käytettäväksi kotimaassa ja tarvittaessa sitä voidaan käyttää pelastusylijohtajan päätöksellä myös ulkomaan tehtävissä. Tällöin tehtävälle työnantajaksi tulee voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti Pelastusopisto.

Maastopalomuodostelmaan on koulutettu viiden pelastuslaitoksen toimesta yli 260 henkilöä, joista ulkomaan tehtävälle lähetetään 58 henkilön muodostelma.

Lisätietoja:
Jani Kareinen
Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja
p. 040 636 1484
jani.kareinen@pelastustoimi.fi

Mistä on kyse?

  • Pelastuslaitoksen yhtenä tehtävä pelastuslain mukaan on osallistua pelastustoimeen kuuluvan ulkomaille annettavan avun ja pelastustoimeen kuuluvan kansainvälisen avun vastaanottamisen edellyttämään ylläpitoon.
  • Suomesta on Euroopan unionin pelastuspalvelumekanismiin ilmoitettu kolme suorituskykyä, joita ylläpidetään sekä kehitetään. Ne ovat suurtehopumppaus, maastopalomuodostelma sekä teknisen tuen tiimi.
  • Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen toimesta rakentui Suomeen maastopalomuodostelma, joka koostuu viidestä Itä- ja Kaakkois-Suomen pelastuslaitoksen henkilöstöstä (Etelä-Savo, Etelä-Karjala, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala ja Kymenlaakso).
  • Suomi sai vuonna 2021 EU-rahoitusta maastopalojen sammutukseen käytettävän muodostelman rakentamiseksi. Muodostelmaan hankittiin mukana oleville pelastuslaitoksille esimerkiksi metsäsammutuskone kuljetuslavetteineen, kaksi maastopalokonttia, neljä vesihuoltoperäkärryä varusteineen, mönkijä- ja sammutusperävaunukalustoa sekä henkilökohtaisia suojavarusteita. Hankkeen kokonaisarvo oli reilut 1,5 miljoonaa euroa.
  • Hankkeen päättymisen myötä Suomen maastopalomuodostelmalle järjestettiin kesäkuussa 2024 luokitteluharjoitus, jonka läpäistyään muodostelma on nyt EU:n pelastuspalvelumekanismin poolissa käytettävissä ainakin seuraavan seitsemän vuoden ajan.
  • Valmiussiirrot toteutetaan EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta. Taustalla on aina valtion tekemä avunpyyntö.
Etelä-Karjala

Uusimmat