Pori, Visatie, 25.12.2025. Terveydelle vaarallista savua ilmassa. Tulipalo Koivistonpuistikossa. Alueen ihmisiä kehotetaan pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmanvaihto, sekä odottamaan tiedotetta vaaratilanteen päättymisestä. Satakunnan pelastuslaitos.
Turvallisuuskoulutuksissa opetetaan esimerkiksi alkusammutusta ja toimintaa erilaisissa häiriö- ja onnettomuustilanteissa.
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksella turvallisuuskoulutukset kuuluvat osaksi turvallisuusviestinnän palveluita. Turvallisuuskoulutuksissa opetetaan esimerkiksi alkusammutusta ja toimintaa erilaisissa häiriö- ja onnettomuustilanteissa.
Pelastuslaitos järjestää turvallisuuskoulutuksia pääsääntöisesti esikoululaisille, yläkoululaisille, maahanmuuttajille, ikäihmisille, yleissivistävien oppilaitosten henkilökunnalle ja kunnallisten hoitolaitosten henkilökunnalle.
Alueemme sopimuspalokunnat ja pelastusalan liitot järjestävät myös muille kohderyhmille turvallisuuskoulutuksia.