Yleisötapahtumat
Tapahtumaturvallisuuden asiantuntijatiimimme vastaa koko pelastustoimialueen (Vantaa, Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Pornainen, Hyvinkää, Mäntsälä) tapahtumanjärjestäjien ohjauksesta ja neuvonnasta sekä turvallisuusviranomaisyhteistyöstä ja edustaa pelastuslaitosta myös kansallisissa kehityshankkeissa. Tiimi ohjaa ja neuvoo tapahtumien turvallisuus- ja pelastussuunnittelua pelastuslain (379/2011) mukaisesti. Ohjaus ja neuvonta perustuvat riskiperusteiseen turvallisuusarviointiin, työntekijöiden ja osallistujien turvallisuuden varmistamiseen sekä pelastus- ja ensihoitohenkilöstön toimintamahdollisuuksien turvaamiseen.
Tapahtumaturvallisuuden asiantuntijatiimin tavoitat sähköpostitse osoitteesta pela.yleisotapahtumat(at)vakehyva.fi.
Tapahtuman järjestäminen
Tapahtumien järjestämistä valvovat monet tahot ja tilaisuuden järjestäjän on tarvittaessa haettava useita lupia eri viranomaisilta. Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma on toimitettava viimeistään 14 vuorokautta ennen tilaisuuden alkamista tiedoksi hyvinvointialueen pelastusviranomaiselle (Pelastuslaki 379/2011 16 §).
- Milloin yleisötilaisuuteen on laadittava pelastussuunnitelma ja mitä pelastussuunnitelman tulee sisältää?
- Milloin yleisötilaisuudesta on ilmoitettava poliisille? Ilmoitus yleisötapahtumasta on tehtävä poliisille viimeistään viisi vuorokautta ennen tapahtumaa. Lupakäsittelynsä yhteydessä poliisiviranomainen lähtökohtaisesti pyytää myös pelastusviranomaiselta lausunnon.
Mallipohjat pelastusviranomaiselle lähetettävistä lomakkeista
Yleisötapahtumat
Yleisötapahtuman pelastussuunnitelma
Täytä pelastussuunnitelma perustuen oman tapahtumasi riskeihin. Lähetä täytetty lomake viimeistään 14 vuorokautta ennen tapahtuman alkua.
Toimita liitteenä tapahtuma-alueen pohjakartta, johon on merkitty alkusammutuskalusto, ensiapupiste, vaarallisten kemikaalien käyttö-, säilytys- ja varastointipaikat, pelastustiet ja ajoreitit, poistumisreitit, aggrekaattien, tilapäisten rakenteiden ja erillisten tapahtumapalveluiden sijainnit.
Yleisötapahtuman ensiapusuunnitelma
Toimita lomake pelastussuunnitelman liitteenä, 14 vrk ennen tapahtumaa, yleisötapahtumista, joissa on arvioitu olevan läsnä yhtäaikaisesti vähintään 2000 henkilöä. Lähetä-painike ei ohjaa lomaketta eteenpäin.
Tilapäismajoitus
Ilmoitus tilapäismajoituksesta
Ilmoitus on toimitettava pelastusviranomaiselle viimeistään 14 vuorokautta ennen majoituksen alkamista.
Erikoistehosteet
Ilmoitus erikoistehosteiden käytöstä
Erikoistehosteiden käytöstä tehtävä sähköinen ilmoitus. Ilmoitus on toimitettava pelastusviranomaiselle viimeistään 14 vrk ennen tehosteiden käyttöä. Ilmoituksen käsittely on maksullista. Ajantasaisen hinnan löydät palveluhinnastosta.
Ilmoitus ilotulitteiden käytöstä
Kuluttajakäyttöön tarkoitettujen ilotulitteiden käytöstä tehtävä sähköinen ilmoitus. Ilmoitus on toimitettava pelastusviranomaiselle viimeistään 5 vrk ennen tarkoitettujen ilotulitteiden käyttöä. Ilmoituksen käsittely on maksullista. Ajantasaisen hinnan löydät palveluhinnastosta.
Ilmoitus tuliesityksestä
Tuliesityksen toteuttamisesta tehtävä sähköinen ilmoitus. Ilmoitus on toimitettava pelastusviranomaiselle viimeistään 14 vrk ennen tehosteiden käyttöä.
Ilmoituksen käsittely on maksullista. Ajantasaisen hinnan löydät palveluhinnastosta.
Ohjeita erikoistehosteiden käytöstä
Pyroteknisten erikoistehosteiden turvallinen käyttö
Oppaassa kuvataan turvallisen tehostetoteutuksen perusteet.
Pyro-opas
Räjähteiden ja vaarallisten kemikaalien käytölle asetetut vaatimukset erikoistehosteena yleisötapahtumissa.
Savujen ja pyroteknisten tuotteiden vaarat yleisön joukossa
Ohjeita tapahtumien turvallisuus- ja pelastussuunnittelun tueksi
Henkilökapasiteetin määrittäminen ulkoilmatapahtumissa
Ohjeessa pelastusviranomaisen näkemys, kuinka massatapahtuman yleisöalueiden henkilöturvallisuustoiminnot tulee toteuttaa.
Kiertävät yleisötilaisuudet
Liikenteenohjaajan määrääminen tilaisuuteen
Turvallisuuden parantaminen jalkapallo-otteluissa ja muissa urheilutilaisuuksissa
Poikkeavat tilat
Yleisötilaisuudet on järjestettävä ensisijaisesti kokoontumiseen suunnitelluissa tiloissa. Jos tapahtuma järjestetään muussa käyttötarkoituksessa olevassa tilassa, sen soveltuvuus ja turvallisuus tulee selvittää hyvissä ajoin pelastusviranomaisen kanssa. Selvitä tarvittavat rakennuslupatarpeet rakennusvalvonnasta.
Tilapäismajoitus
Tilapäisen majoittumisen turvallisuusjärjestelyt
Tilapäinen majoittuminen tarkoittaa lyhytaikaista yöpymistä tiloissa, joita ei ole rakennusluvassa hyväksytty majoituskäyttöön.
Ohje tilapäismajoituksen turvallisuusjärjestelyistä kokoontumistiloissa
Tilapäiset rakenteet
Kevyt-, pika- ja pop up -telttojen turvallisuus
Turvallisuusviranomaisten näkemys turvallisuusvaateista kevyille tilapäisrakenteille.