Hyppää sisältöön

Keski-Suomen pelastuslaitoksella on välittömässä ympärivuorokautisessa valmiudessa neljätoista (1.1.2023 alkaen 16) hoitotason ambulanssia ja yksi perustason ambulanssi. Lisäksi osavuorokautisessa valmiudessa on neljä perustason ambulanssia ja yksi hoitotason ambulanssi (Kannonkoski).


Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hyväksymän palvelutasopäätöksen mukaisesti Keski-Suomen pelastuslaitoksella on ensihoitoyksikköjä Jyväskylässä, Joutsassa, Karstulassa, Saarijärvellä, Kannonkoskella, Pihtiputaalla, Kinnulassa, Laukaassa, Muuramessa, Äänekoskella, Keuruulla, Petäjävedellä ja Viitasaarella, yhteensä 13 kunnan alueella. Keski-Suomen pelastuslaitoksen ensihoitoyksiköiden lisäksi ensihoitopalveluita Keski-Suomen alueella tuottavat; Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, EMA Finland Oy ja Med Group Oy.


Ensivaste on osa palvelutasopäätöksen mukaista porrastettua ensihoitojärjestelmää, jonka tarkoituksensa on lähettää potilaan luo lähin mahdollinen pelastustoimen yksikkö. Ensivasteyksiköitä käytetään kiireellisissä tapauksissa esimerkiksi potilaan tavoittamisviiveen vähentämiseksi. Paikkakunnasta riippuen Keski-Suomen pelastuslaitoksen ensivastetoiminnassa työskentelee palomies-sairaankuljettajia sekä ensivastekoulutuksen käyneitä sopimuspalokuntalaisia. 
 

Ensihoidon tavoitteena on saavuttaa potilas ja aloittaa välittömät ensihoitotoimet mahdollisimman pian. 

Keski-Suomen alueella päivystää ensihoitolääkäri, joka työskentelee lääkärihelikopterilla FinnHEMS 60. Lääkärihelikopterin asemapaikka sijaitsee Kuopiossa. Ensihoitolääkärin yksi merkittävä tehtävä on toimia konsultaatiopisteenä ensihoitajille ja antaa vaativissa tilanteissa ensihoitajille potilaan hoitoon ja lääkitykseen liittyviä puhelinmääräyksiä ja ohjeita. Kuopion lisäksi Seinäjoella, Tampereella ja Oulussa päivystävät lääkärihelikopterit operoivat tarvittaessa eteläisen ja pohjoisen Keski-Suomen alueella.


Ensihoidon kenttäjohtaja toimii ensihoidon operatiivisena johtajana. Ympäri vuorokauden päivystävä kenttäjohtaja toimii tarvittaessa ensihoidon tilannejohtajana ja hoitotason ensihoitajana sekä tukee hätäkeskusta ja sairaanhoitopiiriä erityisesti poikkeustilanteissa. Kenttäjohtaja työskentelee sairaanhoitopiirin palveluksessa ensihoidosta vastaavan lääkärin tai ensihoitolääkärin alaisuudessa. Kenttäjohtaja voi toimia ambulanssin tai ensivasteen apuna tarvittaessa. 
 

Keski-Suomen pelastuslaitoksen ensihoitoyksiköiden asemapaikat

 

Joutsa Myllytie 3, 19650 Joutsa
Jyväskylän keskuspaloasema         Salontaipaleentie 6, 40500 Jyväskylä
Kannonkoski Toritie 4C, 43300 Kannonkoski
Karstula (monitoimiyksikkö 24h) Kukontie 2, 43500 Karstula
Keuruu Tervantie 13, 42700 Keuruu
Kinnula Palolaitoksentie 1 A, 43900 Kinnula
Laukaa (monitoimiyksikkö 24h)         Jyväskyläntie 141, 41340 Laukaa
Muurame (monitoimiyksikkö 24h) Virastotie 6, 40950 Muurame
Petäjävesi Rantatie 10, 41901 Petäjävesi
Pihtipudas Keskustie 17, 44800 Pihtipudas
Saarijärvi Herajärventie 6, 43100 Saarijärvi
Seppälä Seppäläntie 43, 40320 Jyväskylä      
Tikkakoski Kirkkokatu 11, 41160 Tikkakoski
Viitasaari Puutie 2, 44500 Viitasaari
Vaajakoski Asmalammentie 26, 40800 Vaajakoski
Äänekoski Akselinkatu 7, 44100 Äänekoski

 

Lisätietojen antajat


Ensihoitopäällikkö 
Jaakko Rantala

Ensihoitomestari (rekrytointi)
Jukka Ylönen 

Ensihoitomestari 
Tuuli Leino

Ensihoitomestari (resurssisuunnittelu)
Anssi Tuuliranta 


Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi(at)jyvaskyla.fi