

Suomeen perustetaan lisää EU:n yhteisiä valmiusvarastoja – Hankekokonaisuuden arvo nousee 305 miljoonaan euroon
Suomeen perustetaan lisää EU:n yhteisiä valmiusvarastoja. Uudet varastot sisältävät mm. lääkkeitä sekä hoitotarvikkeita ja lääkinnällisiä laitteita, ja varastot ovat osa rescEU-hankekokonaisuutta. Suomi on saanut Euroopan komissiolta kokonaisuudessaan 305 miljoonaa euroa rahoitusta valmiusvarastojen perustamiseen.

Vuodenvaihteen muutoksia sisäministeriön hallinnonalalla
Vuoden 2024 alussa tulee voimaan uusia lakeja ja asetuksia. Tärkeimmät sisäministeriön hallinnonalan muutokset on koottu tähän tiedotteeseen.

Helsingin kaupungille pelastustoimen kansainvälisen avun vastaanottamisen erityisvalmius
Valtioneuvosto on antanut asetuksen pelastustoimen kansainvälisen avun vastaanottamisen erityisvalmiuden kokoamisesta.

Pelastuskomentaja: Katse pelastajakoulutuksen sijainnista yhteisiin haasteisiin
Helsingin pelastuslaitoksen pelastuskomentaja Jani Pitkänen muistuttaa, että Suomessa on kaksi laadukasta pelastusalan oppilaitosta. Molempia oppilaitoksia tarvitaan kipeästi ja lisärahoitusta on esitetty molemmille.
- Palomuseo avoinna Neulamäen pelastusasemalla Kuopio
- Palopäällystöpäivät 2025, Tampere Tampere
- Pelastusalan kansallisen työturvallisuushankkeen kick-off
- NouHätä! -loppukilpailu, Pelastusopisto Kuopio
- Palokuntanuorten SM-tietokilpailu ja Veikon Malja, Jyväskylä
- Palosuojelurahaston innovaatioseminaari Helsinki
- Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämispäivät, Pelastusopisto, Kuopio Kuopio
- Sopimuspalokuntaviikko sekä vuoden palokuntanuori -tunnustus
- Pelastustoimen ajankohtaispäivät syyskuussa, Mikkeli Mikkeli
- Palotutkimuksen päivät, Helsinki Helsinki