

Kansainvälinen avunanto tukee kollektiivista resilienssiä
Globaali pandemia. Hyökkäyssota Euroopassa. Tuhoisia maanjäristyksiä. Ilmastonmuutos ja sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen ja voimistuminen. Kriisien täyteinen 2020-luvun alku on tehnyt resilienssin eli yhteiskunnan kriisinkestävyyden vahvistamisesta kuuman puheenaiheen niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Resilienssi on perinteisesti kuulunut vahvasti kansalliseen toimivaltaan, mutta viimeistään viime vuosien kriisien seurauksena on tullut selväksi, että kansainvälinen yhteistyö on välttämättömän tärkeää myös resilienssin saralla. Kriisit eivät kunnioita valtioiden rajoja, jolloin myös kansainvälistä yhteistyötä niihin vastaamiseksi tulee vahvistaa.

Suomi kouluttaa 60 asiantuntijaa CBRN-uhkatilanteissa käytettävien laitteiden ja materiaalien käytön perehdyttäjiksi
Koulutukset järjestään osana Suomessa vuoden 2023 alussa käynnistynyttä rescEU CBRN -valmiusvarasto-hanketta. Hankkeessa varastoidaan henkilökohtaisia suojavälineitä, mittauslaitteita, pikatestejä, vasta-aineita ja lääkkeitä, joilla varaudutaan kemiallisiin (C), biologisiin (B), säteily- (R) ja ydin- (N) uhkatilanteisiin (CBRN). Ensimmäiset 30 asiantuntijaa koulutetaan vuonna 2024 ja toiset 30 vuonna 2025.

Ministerit Rantanen ja Bohlin keskustelivat siviilivalmiudesta ja väestönsuojista
Sisäministeri Mari Rantanen ja Ruotsin siviilivalmiusministeri Carl-Oskar Bohlin tapasivat 7.11. Espoossa. Ministerit keskustelivat yleisesti siviilivalmiuden tärkeydestä ja väestönsuojista. Ministeri Bohlin tunnistaa Suomessa tehdyn pitkäjänteisen työn väestönsuojiin liittyen.

Palosuojelurahaston pääpalkinto Pisla Paloturvalle
Palosuojelurahaston vuoden 2023 Innovaatiopalkinnon ja 25 000 euron palkintoraha myönnettiin innovaatiolle, mikä auttaa ihmisiä pelastautumaan ulos asunnoista turvaan tulipalon sattuessa.
- Varautumisen teemailta Seinäjoki valtuustosali 18.3.2025 Seinäjoki
- Nouhätä! -aluekilpailut pelastuslaitoksilla
- Varautumisen teemailta Alajärvi valtuustosali 19.3.2025 Alajärvi
- Palopäällystöpäivät 2025, Tampere Tampere
- Pelastusalan kansallisen työturvallisuushankkeen kick-off
- NouHätä! -loppukilpailu, Pelastusopisto Kuopio
- Palokuntanuorten SM-tietokilpailu ja Veikon Malja, Jyväskylä
- Palosuojelurahaston innovaatioseminaari Helsinki
- Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämispäivät, Pelastusopisto, Kuopio Kuopio
- Sopimuspalokuntaviikko sekä vuoden palokuntanuori -tunnustus