

Kimmo Kohvakka nimitettiin pelastusylijohtajaksi
Valtioneuvosto nimitti 4. lokakuuta pelastusylijohtajaksi sotatieteiden maisteri Kimmo Kohvakan. Hän aloittaa virassa 1. marraskuuta ja kausi kestää viisi vuotta.
Öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaa koskevaa esitystä täydennetään aikataulusyistä
Eduskunnan käsiteltävänä on yhtenäinen paketti pelastuslain muutoksia, joista osa liittyy maakuntauudistukseen ja osa öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaan, väestönsuojarakentamiseen sekä sopimuspalokuntalaisten koulutukseen. Maakunta- ja sote-uudistuksen eduskuntakäsittelyn siirtymisestä johtuen hallitus antoi 20. syyskuuta erillisen täydentävän hallituksen esityksen tästä jälkimmäisestä osasta, jotta muutokset saadaan voimaan suunnitellussa aikataulussa vuoden 2019 alussa.

Työryhmä: Pelastustoimelle viisi alueellista ympärivuorokautista tilannekeskusta
Pelastustoiminnan johtamista pohtinut työryhmä ehdottaa, että viiteen maakuntaan perustetaan ympärivuorokautisesti toimiva pelastustoimen tilannekeskus. Tilannekeskukset toimisivat verkostona ja niistä yksi, Uusimaa, kokoaisi alueellisista tilannekuvista valtakunnallisen pelastustoimen tilannekuvan. Valtakunnallisesti kerättyä tietoa jaettaisiin takaisin alueellisille tilannekeskuksille ja edelleen kaikille maakunnille.
Anne Holmlundille ja Esko Kautolle myönnettiin paloristi
Sisäministeri Kai Mykkänen on myöntänyt 5. syyskuuta pelastusalan korkeimman kunniamerkin, paloristin, hallituksen puheenjohtaja Anne Holmlundille ja pelastuspäällikkö Esko Kautolle.
- Palomuseo avoinna Neulamäen pelastusasemalla Kuopio
- Palopäällystöpäivät 2025, Tampere Tampere
- Pelastusalan kansallisen työturvallisuushankkeen kick-off
- NouHätä! -loppukilpailu, Pelastusopisto Kuopio
- Palokuntanuorten SM-tietokilpailu ja Veikon Malja, Jyväskylä
- Palosuojelurahaston innovaatioseminaari Helsinki
- Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämispäivät, Pelastusopisto, Kuopio Kuopio
- Sopimuspalokuntaviikko sekä vuoden palokuntanuori -tunnustus
- Pelastustoimen ajankohtaispäivät syyskuussa, Mikkeli Mikkeli
- Palotutkimuksen päivät, Helsinki Helsinki